Kun pelko muuttui luottamukseksi – matkani takaisin RO‑DKT Scholars ‑ohjelmaan
Kirjoittanut: Virva Sankala, Mediferro — lääkäri & RO‑DKT‑terapeutti
“Valitsimme ohjelmaan tarkoituksella ne, jotka osoittivat poikkeuksellista omistautumista, avoimuutta ja halua viedä RO‑mallia eteenpäin maissa, joissa se on vasta alkutaipaleella. Tämä on suuri kohteliaisuus — onneksi olkoon.”
— Erica Smith‑Lync, RO‑DKT Scholars -ohjelman kouluttaja
Helmikuussa 2026 päättyi ensimmäinen RO‑DKT Scholars ‑ohjelmani — matka, joka ravisteli, kasvatti ja antoi enemmän kuin olisin osannut odottaa. En tiennyt, että vain viikkoja myöhemmin edessäni olisi uusi vaihe, joka alkaisi pelosta ja päättyisi syvään luottamukseen.
Helmikuussa 2026 ensimmäinen RO‑DKT Scholars ‑ohjelmani päättyi. Se toi mukanaan valtavan helpotuksen: äärimmäisen intensiivinen ja opettavainen kahden vuoden jakso oli tullut maaliin. Samalla tunsin haikeutta. Olin saanut kuulua ryhmään, josta tuli minulle tärkeä ja läheinen — yhteisö, jossa opin RO‑DKT:n ytimen: avoimuuden, nöyryyden ja sen, mitä tarkoittaa “palata takaisin heimoon”.
En silti osannut arvata, että hyvin pian saisin sähköpostin, joka avaisi kokonaan uuden vaiheen.
Kun kutsu osallistua Scholars‑ohjelmaan uudelleen saapui, ensimmäinen ajatukseni ei ollut ilo. Mieleni tarjosi nopeasti vanhat, ylikontrollille tyypilliset selitykset:
“Olinko niin huono, että reputin?”
“Olenko jäänyt luokalle?”
Ja lopulta — ja tämä oli minulle uusi, opittu ääni:
“Voinko edes olla varma, että tämä on huono asia?”
Kaksi ensimmäistä ajatusta olivat vanhan toimintani kaikuja — varmistusta kaipaavaa, uhkaa etsivää ylikontrollia. Kolmas ajatus oli jotain aivan muuta: rohkea pieni signaali siitä, etten uskonut enää sokeasti vanhaa narratiivia.
Ahdistuin ja häpesin. Mutta juuri tässä kohtaa tein sen, mitä RO‑DKT on minulle opettanut painokkaimmin: ulkoistin itseni.
Puhuin ääneen. Kysyin lisää. Annoin toiselle ihmiselle mahdollisuuden vaikuttaa tarinaan, jota olin jo kirjoittamassa pääni sisällä.
Lähetin viestin Scholars‑ohjelman pääkouluttajalle Erica Smith‑Lyncille ja kysyin, miksi minut oli kutsuttu takaisin. Hänen vastauksensa pysäytti ja käänsi tilanteen suunnan:
“Pohdimme todella tarkkaan, ketkä halusimme kutsua takaisin Scholars‑ohjelmaan toistamiseen.
Valitsimme tarkoituksella ne, jotka osoittivat vahvaa omistautumista oppimiselle, heittäytyivät RO‑hengen mukaiseen avoimuuteen ja nöyryyteen, osallistuvat tapaamisiin johdonmukaisesti ja innostuneesti sekä toimivat maissa, joissa RO on vasta alkuvaiheessa.
Siksi tämä on suuri kohteliaisuus — onneksi olkoon.”
Luettuani tämän huomasin fyysisesti, miten kehoni rentoutui. Se, mitä pidin ensin häpeällisenä tai epäonnistumisena, olikin suuri ammatillinen tunnustus ja luottamuksen osoitus. Se oli kutsu jatkaa työtä, joka on minulle valtavan merkityksellistä.
Tänään tapasin uudet scholars‑heimolaiseni
Tänään alkoi uusi Scholars‑vuosi. Sain tavata uuden ryhmän — kymmenen opiskelijaa eri puolilta maailmaa: Egyptistä, Puolasta, Perusta, Yhdysvalloista…
Heti ensimmäisen tapaamisen aikana tunsin sen saman lämmön, joka oli edellisessäkin ryhmässä niin erityistä. Tuntui kuin olisin astunut sisään yhteisöön, jossa oppiminen on jaettua, jossa jokainen tuo mukanaan oman tarinansa ja jossa virheetkin ovat osa matkaa.
Tunsin olevani taas heimon keskellä.
Siksi haluan kertoa tämän tarinan
Tämä on RO‑DKT:n ydin elävänä:
• Kun jokin on epäselvää, kerromme siitä ääneen.
• Kun sisäinen kriitikko yrittää johdattaa vanhaan, pysähdymme ja kysymme lisää.
• Kun häpeä kutsuu meitä piiloon, valitsemme radikaalin avoimuuden.
• Ja kun teemme niin, panssari löystyy ja yhteys tulee mahdolliseksi.
Uuden Scholars‑vuoden alkaessa tunnen kunnioitusta, nöyryyttä ja syvää kiitollisuutta. Tämä ei ole tarina epäonnistumisesta. Tämä on tarina siitä, miten narratiivi voi muuttaa koko kokemuksen, kun uskallamme avata sen toisille.
Ja siitä, miten pelosta voi kasvaa luottamus — kun vain kysyy.