Kun kuntosalista tulee suojakuori syömishäiriölle – Liikuntariippuvuuden näkymättömät kasvot

Kun terveellinen elämäntapa muuttuu vankilaksi

Liikunta on yleisesti ottaen erinomainen asia: se vahvistaa sydäntä, lievittää stressiä ja vapauttaa hyvän olon hormoneja, kuten endorfiineja. Mutta mitä tapahtuu, kun harrastus, jonka pitäisi edistää terveyttä, alkaakin hallita koko elämää? Monille syömishäiriötä sairastaville liikunnasta tulee ”näkymätön vankila” – pakonomainen väline, jolla säädellään kehon painoa ja turrutetaan vaikeita tunteita.

Tässä artikkelissa tarkastelemme liikuntariippuvuuden ja syömishäiriöiden välistä monimutkaista suhdetta. Opimme muun muassa:

• Miten liiallinen liikkuminen toimii ”näkymättömänä” purkauskeinona.
• Miksi yhteiskunta ja sosiaalinen media usein palkitsevat sairaalloisen treenaamisen.
• Mitkä ovat liikuntariippuvuuden seitsemän kliinistä tunnusmerkkiä.
• Miten kadotetun yhteyden omaan kehoon voi löytää uudelleen leikin ja yhteisön avulla.

Liikunta on ”näkymätön” keino lievittää stressiä ja ahdistusta

Syömishäiriöistä puhuttaessa mielikuvat keskittyvät usein syömisen rajoittamiseen tai oksentamiseen. Liiallinen liikunta voi toimia kompensaatiokeinona. Kompensaation tarkoituksena on ”hyvittää” syöty ruoka tai pyrkiä poistamaan sen vaikutukset kehosta.

Tämä on monille yllättävää, sillä kovaa treeniä pidetään usein vain merkkinä hyvästä itsekurista. Todellisuudessa tuntikausien cardio-treeni tai pakonomainen kuntosaliharjoittelu voi palvella täsmälleen samaa tarkoitusta kuin laksatiivien käyttö tai oksentaminen.

”Määrittelen kompensaation keinoksi saada ulos ruoka, jonka emme halua pysyvän kehossamme. Tämä voi tapahtua oksentamalla, laksatiiveilla tai liiallisella liikunnalla.”

Yhteiskunnan ja sosiaalisen median luoma ”kuntoilunaamio”

Yksi liikuntariippuvuuden salakavalimmista piirteistä on se, kuinka fitness-yhteisöt ja sosiaalinen media voivat vahvistaa sairasta käyttäytymistä. Erityisesti miesten parissa ihannoidaan olemusta, jossa yhdistyvät suuri koko ja lihaksikkuus sekä äärimmäinen rasvattomuus ja lihaserottuvuus.

Tämä luo naamion, jonka taakse syömishäiriö voi piiloutua. Jos ihminen näyttää lihaksikkaalta, kukaan kuntosalilla ei välttämättä kyseenalaista hänen äärimmäisiä rutiinejaan – päinvastoin, häntä saatetaan ihailla. University of Nottinghamin aineistossa nousee esiin myös kivulias pelko: sairastava saattaa pelätä, ettei kukaan ota hänen hätäänsä todesta, koska hän ei näytä tyypillisen laihalta syömishäiriöpotilaalta.

”Kuntosalielämäntapani salli anoreksian pitää hampaansa kiinni minussa. Piilouduin tämän kuntoilurutiinin taakse, jota yhteiskunta vieläpä ylisti upeana asiana.”

Milloin kyse on addiktiosta?

Liikuntariippuvuus on käyttäytymisriippuvuus, jota arvioidaan samankaltaisilla kriteereillä kuin päihderiippuvuutta. Kyse ei ole vain liikunnan määrästä, vaan pakonomaisuudesta ja kontrollin menetyksestä. Keskeiset seitsemän kriteeriä ovat:

1. Toleranssi: Tarve lisätä liikunnan määrää saavuttaaksesi saman mielihyvän tai onnistumisen tunteen.
2. Vieroitusoireet: Ahdistus, ärtyneisyys, levottomuus ja univaikeudet, jos treeni jää väliin.
3. Kontrollin puute: Epäonnistuneet yritykset vähentää liikuntaa tai pitää lepopäiviä.
4. Aikomusefektit: Treenaat jatkuvasti pidempään tai kovemmin kuin olit alun perin suunnitellut.
5. Ajan käyttö: Suuri osa ajasta kuluu treeniin valmistautumiseen, suoritukseen ja siitä toipumiseen.
6. Muiden aktiviteettien väheneminen: Sosiaalinen elämä, työ tai harrastukset jäävät liikunnan jalkoihin.
7. Jatkaminen haitoista huolimatta: Jatkat treenaamista, vaikka tiedät sen aiheuttavan fyysisiä tai psyykkisiä ongelmia.

Riippuvuuteen liittyy usein ”siirtyvät maalitolpat”: liikunta antaa valheellisen hallitsemisen tunteen, mutta tavoitteet karkaavat aina kauemmas, mikä ruokkii kierrettä.

Tie toipumiseen: Leikki, yhteisö ja ammattilaisapu

Toipuminen ei välttämättä tarkoita liikunnan lopettamista, vaan sen motiivien korjaamista. Seuraavat askeleet ovat toipumisessa keskeisiä:

• Leikin löytäminen: Liikkumista ilman tavoitteita, kilpailua tai määränpäätä. Tämä voi olla leikkimistä yhdessä toisten kanssa, melontaa tai vaikkapa trampoliinilla hyppimistä. Tärkeintä on ilo, ei suoritus.
• Kultainen sääntö: ”Älä koskaan treenaa yksin”: Toipumisen alkuvaiheessa muiden läsnäolo on välttämätöntä vastuullisuuden vuoksi. Se estää tilanteet, joissa ihminen ylittää omat rajansa.

Liikuntariippuvuus on vakava tila, joka kätkeytyy usein ”kurinalaisuuden” ja ”terveellisyyden” kaapuun. Toipuminen alkaa siitä, että uskaltaa tarkastella omia motiivejaan rehellisesti. Liikunnan ei kuuluisi olla rangaistus tai tapa turruttaa pahaa oloa, vaan tapa ravita itseään ilolla ja liikkeellä.

Kun seuraavan kerran olet lähdössä liikkumaan, pysähdy hetkeksi ja kysy itseltäsi: ”Treenaatko tänään rakkaudesta kehoasi kohtaan, vai rangaistaaksesi sitä?”

Aiheesta olemme myös luoneet videon, joka on katsottavissa youtubessa.