Menestyksen hinta: Miksi suorittaja on usein yksinäinen?

Moni ihminen tulee vastaanotolle ongelman kanssa, jota hän ei itse kutsu yksinäisyydeksi.

Hän kertoo olevansa uupunut.

Hän kertoo kokevansa jatkuvaa riittämättömyyttä.

Hän kertoo, ettei mikään saavutus tunnu kovin pitkään hyvältä.

Hän kertoo, että ihmiset ympärillä tuntuvat etäisiltä, vaikka suhteita on paljon.

Ulospäin kaikki näyttää olevan hyvin.

Työ sujuu.

Opinnot ovat edenneet.

Vastuuta kannetaan.

Muut pitävät häntä vahvana.

Silti jokin puuttuu.

Usein puuttuva asia ei ole menestys, vaan yhteys.

RO-DKT:n näkökulmasta kyse voi olla emotionaalisesta yksinäisyydestä. Yksinäisyyden muodosta, jossa ihminen ei tunne itseään aidosti nähdyksi, ymmärretyksi tai tunnetuksi, vaikka hänen ympärillään olisi ihmisiä.

Juuri tämän vuoksi yksi yllättävimmistä vastaanotolla näkyvistä ilmiöistä on se, että kaikkein yksinäisimmät ihmiset eivät välttämättä ole niitä, joilla on vähiten ihmissuhteita.

Joskus he ovat niitä, joita kaikki pitävät menestyneinä.

Yksinäisyys ei aina näytä yksinäisyydeltä

Useimmat meistä yhdistävät yksinäisyyden yksin asumiseen, vähäisiin ystävyyssuhteisiin tai sosiaaliseen eristäytymiseen.

Emotionaalinen yksinäisyys näyttää erilaiselta.

Ihminen voi olla jatkuvasti muiden ympäröimä.

Hänellä voi olla puoliso.

Työyhteisö.

Ystäviä.

Perhe.

Silti hän voi kokea syvää ulkopuolisuutta.

Ei siksi, ettei kukaan välittäisi hänestä.

Vaan siksi, ettei kukaan saa kosketusta siihen osaan häntä, joka eniten kaipaa nähdyksi tulemista.

Moni ylikontrolloitunut ihminen oppii hyvin varhain, että hänen arvonsa rakentuu vahvuudelle.

Hänestä tulee se, joka pärjää.

Se, joka kantaa vastuuta.

Se, joka ei kuormita muita.

Se, joka pitää itsensä kasassa.

Ajan kuluessa tästä voi tulla niin luonnollinen tapa olla olemassa, ettei ihminen enää huomaa maksavansa siitä hintaa.

Ylikontrolli on usein supervoima ennen kuin siitä tulee ongelma

Ylikontrolli ei ole lähtökohtaisesti huono asia.

Päinvastoin.

Ilman ylikontrollia ihmiset eivät valmistuisi lääkäreiksi, rakentaisi yrityksiä, kehittäisi uusia hoitomuotoja tai harjoittelisi vuosia saavuttaakseen mestaruutta.

Ylikontrolliin liittyy usein:

• tunnollisuus
• pitkäjänteisyys
• vastuullisuus
• kyky odottaa palkkioita
• korkea moraalinen standardi
• vahva itsehillintä

Juuri nämä ominaisuudet tuottavat usein menestystä.

Ongelma ei ole liiallinen kunnianhimo.

Ongelma syntyy silloin, kun sama kontrolli alkaa hallita myös ihmissuhteita.

Asioita voi hallita.

Suorituskykyä voi hallita.

Kalenteria voi hallita.

Mutta läheisyys ei synny kontrollista.

Läheisyys syntyy asioista, joita ei voi täysin hallita.

Spontaaniudesta.

Haavoittuvuudesta.

Leikkisyydestä.

Epätäydellisyydestä.

Suurin paradoksi: mitä enemmän suojaat itseäsi, sitä yksinäisemmäksi voit tulla

Monet ylikontrolloidut ihmiset eivät tietoisesti työnnä muita pois.

He yrittävät suojata itseään.

He haluavat välttää:

• hylkäämistä
• häpeää
• kritiikkiä
• nolostumista
• pettymystä

Tämä on täysin ymmärrettävää.

Mutta samalla tapahtuu jotain odottamatonta.

Mitä enemmän ihminen suojaa itseään, sitä vähemmän muut ihmiset pääsevät hänen lähelleen.

Lopulta ihminen voi huomata olevansa tilanteessa, jossa kukaan ei ole satuttanut häntä.

Mutta kukaan ei myöskään tunne häntä.

”Olen kunnossa” -naamio

Yksi vastaanotolla toistuvista ilmiöistä on niin sanottu ”olen kunnossa” -naamio.

Ihminen on sisäisesti kuormittunut.

Ehkä surullinen.

Ehkä yksinäinen.

Ehkä epävarma.

Mutta ulospäin hän näyttää täysin toimintakykyiseltä.

Kun joku kysyy vointia, vastaus tulee automaattisesti:

”Hyvin menee.”

”Ei tässä mitään.”

”Kaikki on kunnossa.”

Moni ei valehtele.

Hän on yksinkertaisesti tottunut olemaan näyttämättä tarvitsevuuttaan.

Ongelma on, että ihmiset voivat vastata vain siihen, mitä näkevät.

Jos ulospäin näkyy täydellinen hallinta, muiden on lähes mahdotonta tietää, että ihminen kaipaa tukea.

Aivomme etsivät turvallisuutta, eivät täydellisyyttä

RO-DKT:n yksi keskeisistä ajatuksista liittyy sosiaaliseen signalointiin.

Ihmiset eivät arvioi toisiaan ainoastaan sanojen perusteella.

Hermostomme tarkkailee jatkuvasti esimerkiksi:

• ilmeitä
• äänenpainoja
• kehonkieltä
• joustavuutta
• lämpöä
• aitoutta

Tiedostamattomasti kysymme jatkuvasti:

”Onko tämä ihminen turvallinen?”

”Onko tämä ihminen lähestyttävä?”

”Voinko olla oma itseni hänen seurassaan?”

Moni ylikontrolloitunut ihminen yrittää herättää arvostusta.

Mutta ihmissuhteissa ratkaisevampaa on usein turvallisuus.

Ihmiset eivät kiinny toisiin ensisijaisesti siksi, että nämä ovat täydellisiä.

He kiintyvät siksi, että nämä tuntuvat inhimillisiltä.

Sosiaalisuus voi muuttua näkymättömäksi työksi

Monet eivät ymmärrä, kuinka kuormittavaa sosiaalisuus voi olla ylikontrolloidulle ihmiselle.

Muut näkevät henkilön osallistumassa kokoukseen, juhliin tai ystävien tapaamiseen.

He eivät näe kaikkea sitä, mitä tapahtuu pinnan alla.

Jatkuvaa arviointia.

Jatkuvaa kontrollia.

Jatkuvaa tarkkailua.

Puhuinko liikaa?

Olinko liian hiljainen?

Näytinkö oudolta?

Sanoinko väärin?

Jäikö joku loukkaantuneeksi?

Kun tilaisuus päättyy, moni muu siirtyy elämässä eteenpäin.

Ylikontrolloitunut ihminen saattaa käydä keskustelut mielessään vielä kolme päivää myöhemmin.

Miksi yksinäisyys sattuu?

Yksinäisyys ei ole vain tunne.

Se on biologinen signaali.

Samalla tavalla kuin nälkä kertoo ravinnon tarpeesta, yksinäisyys kertoo yhteyden tarpeesta.

Ihmisen aivot eivät ole kehittyneet selviytymään yksin.

Läpi ihmiskunnan historian yhteisöön kuuluminen on ollut eloonjäämisen edellytys.

Siksi sosiaalinen yhteys ei ole ylellisyyttä.

Se on biologinen perustarve.

Kun yhteys puuttuu pitkään, ihminen alkaa usein muuttua varovaisemmaksi.

Hän vetäytyy.

Tarkkailee enemmän.

Suojaa itseään enemmän.

Ja juuri tämä lisää yksinäisyyttä entisestään.

Näin syntyy noidankehä.

Miksi tämä näkyy niin usein syömishäiriöissä?

Monissa syömishäiriöissä, erityisesti anoreksiassa, nähdään samoja ylikontrolliin liittyviä piirteitä.

Täydellisyyden tavoittelua.

Varovaisuutta.

Tunteiden hillitsemistä.

Avun pyytämisen vaikeutta.

Korkeita vaatimuksia itseä kohtaan.

Tämän vuoksi pelkkä painon korjaantuminen ei aina ratkaise kaikkea.

Jos emotionaalinen yksinäisyys jää koskemattomaksi, ihminen voi edelleen kokea olevansa irrallinen muista.

Siksi toipuminen ei ole pelkästään suhteen korjaamista ruokaan.

Se on usein myös suhteen korjaamista muihin ihmisiin.

Todellinen rohkeus näyttää erilaiselta kuin luulemme

Moni ylikontrolloitunut ihminen on koko elämänsä harjoitellut olemaan vahva.

RO-DKT:ssa joutuu opettelemaan jotain paljon vaikeampaa.

Olemaan avoin.

Myöntämään epävarmuutensa.

Näyttämään keskeneräisyytensä.

Pyytämään apua.

Tekemään virheitä muiden nähden.

Antamaan muiden nähdä ne kohdat, joita on koko elämänsä yrittänyt piilottaa.

Monelle juuri tämä on todellista rohkeutta.

Yksinäisyyttä ei ratkaista tulemalla paremmaksi

Tämä on ehkä tärkein asia, jonka haluaisin jokaisen ylikontrolloidun ihmisen kuulevan.

Moni yrittää ratkaista yksinäisyyttään tulemalla paremmaksi.

Paremmaksi työntekijäksi.

Paremmaksi vanhemmaksi.

Paremmaksi puolisoksi.

Paremmaksi ihmiseksi.

Mutta vastaanotolla näen usein, ettei ongelma ole koskaan ollut riittämättömyys.

Ongelmana ei ole ollut se, ettei ihminen olisi ollut tarpeeksi arvokas tullakseen rakastetuksi.

Ongelmana on ollut se, ettei kukaan ole päässyt näkemään häntä.

Yksinäisyyttä ei yleensä ratkaista tulemalla vaikuttavammaksi.

Se ratkaistaan tulemalla näkyvämmäksi.

Ja usein juuri siinä hetkessä, kun ihminen uskaltaa näyttää jotakin epätäydellistä itsestään, alkaa syntyä se yhteys, jota hän on ehkä etsinyt koko elämänsä.