Miksi joistakin pettymyksistä on niin vaikea päästää irti?
Suru, menetetyt odotukset ja tie kohti mielenrauhaa
Moni ajattelee surua tunteena, joka liittyy kuolemaan, eroon tai johonkin suureen menetykseen.
Vastaanotolla kohtaan kuitenkin toisenlaista surua.
Sellaista, jota ei usein edes tunnisteta suruksi.
Se näkyy:
- loputtomana märehtimisenä
- katkeruutena
- kaunana
- vihana
- häpeänä
- tarpeena todistaa olevansa oikeassa
- vaikeutena päästää irti vuosien takaisista tapahtumista
Moni näistä ihmisistä ei usko kantavansa surua.
He ajattelevat kantavansa pettymystä, epäoikeudenmukaisuutta tai ratkaisematta jäänyttä ongelmaa.
Silti pinnan alla voi olla jotakin paljon syvempää.
Menetys, jota ei ole koskaan saanut surra.
RO-DKT:n näkökulmasta suru ei ole vain reaktio kuolemaan. Se on yksi tärkeimmistä psykologisista taidoista, joita ihminen voi oppia. Suru auttaa hyväksymään todellisuuden sellaisena kuin se on sen sijaan, että jäisimme taistelemaan sitä vastaan.
Esimerkki: kun odotus ei koskaan toteudu
Ihminen saattaa odottaa vuosia, että vanhempi ymmärtäisi aiheuttamansa kivun.
Toinen odottaa, että entinen puoliso pyytäisi anteeksi.
Joku odottaa, että elämä korjaisi kokemansa epäoikeudenmukaisuuden.
Kun näin ei tapahdu, mieli voi jäädä kiinni samaan tarinaan yhä uudelleen.
Kärsimystä ei silloin aiheuta pelkästään alkuperäinen tapahtuma.
Sitä ylläpitää myös odotus siitä, että jokin vielä muuttuisi.
Kaikkein vaikeinta ei usein ole menettää ihminen
Usein kaikkein vaikeinta ei ole menettää ihminen.
Vaikeinta on menettää odotus.
Odotus siitä, että:
- vanhempi olisi ollut turvallinen
- puoliso olisi pysynyt uskollisena
- kovasta työstä palkitaan
- maailma olisi oikeudenmukainen
- joku olisi ymmärtänyt
- menneisyys olisi ollut erilainen
Juuri nämä odotusten menetykset jäävät usein käsittelemättä.
Ihminen jatkaa elämäänsä, mutta jokin osa hänestä jää odottamaan.
Ehkä joskus toinen pyytää anteeksi.
Ehkä joskus kohtalo korjaa vääryyden.
Ehkä joskus saan takaisin sen, minkä menetin.
Kun tätä ei tapahdu, mieli alkaa pyöriä ympyrää.
Mistä tunnistaa, että kyse voi olla surusta?
Monet yllättyvät kuullessaan, että suru voi näyttää hyvin vähän surulta.
Se voi näkyä esimerkiksi näin:
- ajattelet samaa loukkausta yhä uudelleen
- käyt mielessäsi vanhoja keskusteluja
- kuvittelet, mitä olisit voinut sanoa
- tunnet kaunaa ihmistä kohtaan vuosien jälkeenkin
- toivot salaa, että toinen kokisi saman kivun kuin sinä
- häpeät jotakin elämässäsi tapahtunutta
- välttelet tiettyjä ihmisiä, paikkoja tai muistoja
- kerrot itsellesi jatkuvasti samaa tarinaa siitä, mitä sinulle tehtiin
Nämä eivät yleensä ole merkkejä heikkoudesta.
Ne voivat olla merkkejä siitä, että jokin menetys odottaa vielä kohtaamistaan.
Kun viha peittää surun
Viha on aktiivinen tunne.
Se antaa energiaa.
Se saa meidät tuntemaan itsemme vahvemmiksi.
Suru tekee päinvastoin.
Suru pysäyttää.
Pehmentää.
Paljastaa haavoittuvuuden.
Siksi mieli valitsee usein mieluummin vihan kuin surun.
Vihainen ihminen voi tuntea olevansa edelleen taistelussa.
Surullinen ihminen joutuu hyväksymään, ettei taistelua voi enää voittaa.
Ja juuri siinä piilee surun voima.
Suru auttaa lopettamaan taistelun sellaisia asioita vastaan, joita ei voi enää muuttaa.
Menetys on usein parempi sana kuin trauma
Moni kokee helpottavana ajatuksen, että vaikeaa kokemusta voi tarkastella myös menetyksen näkökulmasta.
Kun puhumme menetyksestä, tunnustamme kaksi asiaa:
- Jotakin arvokasta tapahtui.
- Se on jo tapahtunut.
Tämä ei vähättele kokemuksen vakavuutta.
Päinvastoin.
Se auttaa hermostoa ymmärtämään, ettei vaaratilanne ole enää käynnissä.
Usein kärsimystä ei ylläpidä pelkkä alkuperäinen tapahtuma.
Sitä ylläpitää se, että osa meistä yrittää edelleen estää jo tapahtuneen tapahtumasta.
Menneisyys ei kuitenkaan muutu.
Ja juuri siksi surua tarvitaan.
Mitä me todella suremme?
Kun ihmiset alkavat tutkia kärsimyksensä juuria, he löytävät usein jotakin yllättävää.
He eivät sure tapahtumaa.
He surevat sitä, mitä tapahtuma rikkoi.
Esimerkiksi:
- uskomuksen siitä, että ihmisiin voi luottaa
- uskomuksen siitä, että hyvä voittaa aina
- uskomuksen siitä, että kaikki ongelmat voidaan ratkaista
- uskomuksen siitä, että riittävä rakkaus muuttaa toisen ihmisen
- uskomuksen siitä, että kova työ takaa arvostuksen
- uskomuksen siitä, että vanhemmat osaavat rakastaa lapsiaan
Kun nämä uskomukset murtuvat, emme menetä vain ajatusta.
Menetämme osan tavasta nähdä maailma.
Siksi menetys tuntuu niin syvältä.
Ylikontrolloiduille ihmisille luopuminen on erityisen vaikeaa
RO-DKT:ssa puhutaan paljon ylikontrollista.
Ylikontrolloidut ihmiset ovat usein:
- sitkeitä
- sinnikkäitä
- tunnollisia
- vastuullisia
- pitkäjänteisiä
Nämä ovat arvokkaita ominaisuuksia.
Samat ominaisuudet voivat kuitenkin vaikeuttaa surua.
Ylikontrolloitu mieli ei luovuta helposti.
Se etsii ratkaisua.
Selitystä.
Keinoa korjata tilanne.
Mutta kaikkia ongelmia ei voi ratkaista.
Joitakin asioita voi vain surra.
Ja juuri tämä voi olla yksi vaikeimmista tehtävistä ihmiselle, joka on koko elämänsä selviytynyt yrittämällä enemmän.
Mitä RO-DKT opettaa surusta?
RO-DKT:ssa suru nähdään yhtenä tärkeimmistä psykologisen joustavuuden taidoista.
Ylikontrolloidulle ihmiselle luopuminen voi tuntua erityisen vaikealta, koska sama sinnikkyys, joka auttaa elämässä eteenpäin, voi pitää kiinni myös täyttymättömistä odotuksista.
Suru ei tarkoita periksi antamista.
Se tarkoittaa todellisuuden kohtaamista sellaisena kuin se on.
Kun emme enää käytä energiaa menneisyyden muuttamiseen, energia vapautuu nykyhetkeen.
Miksi hyväksyminen tuntuu joskus niin vaikealta?
Hyväksyminen ymmärretään usein väärin.
Moni pelkää, että hyväksyminen tarkoittaa:
- tapahtuneen hyväksymistä oikeaksi
- luovuttamista
- alistumista
- unohtamista
Todellisuudessa hyväksyminen tarkoittaa jotakin muuta.
Se tarkoittaa sen tunnistamista, että tapahtunut on jo tapahtunut.
Hyväksyminen ei tarkoita, että tapahtunut olisi ollut oikein.
Se tarkoittaa, että todellisuuden kanssa ei enää tarvitse käydä loputonta taistelua.
Suru vapauttaa energiaa takaisin elämään
Kun ihminen pitää kiinni täyttymättömästä odotuksesta, suuri osa psyykkisestä energiasta sitoutuu menneisyyteen.
Mieli käy jatkuvaa neuvottelua todellisuuden kanssa.
Tämän ei olisi pitänyt tapahtua.
Tuon ihmisen olisi pitänyt toimia toisin.
Minun olisi pitänyt olla erilainen.
Elämän olisi pitänyt mennä toisella tavalla.
Suru alkaa siitä hetkestä, kun ihminen sanoo:
”En pidä tästä.”
”En hyväksy sitä, että tämä tapahtui.”
”Mutta se tapahtui.”
Tämä ei ole alistumista.
Tämä on todellisuuden tunnistamista.
Ja vasta silloin energia alkaa vapautua nykyhetkeen.
Kaikki menetykset eivät näy ulospäin
Ihminen voi kantaa mukanaan surua:
- menetetystä lapsuudesta
- toteutumattomasta unelmasta
- rikkoutuneesta luottamuksesta
- menetetystä turvallisuudentunteesta
- siitä elämästä, jonka toivoi saavansa
Vaikka menetystä ei voi nähdä ulospäin, sen vaikutus voi olla yhtä voimakas kuin näkyvässä menetyksessä.
Siksi myös näkymättömät menetykset ansaitsevat tulla surtuiksi.
Miten surua voi harjoitella?
Suru ei ole vain tunne.
Se on taito.
Se on kyky pysähtyä menetyksen äärelle ilman, että yrittää korjata sitä.
Voit kysyä itseltäsi:
- Mitä olen todella menettänyt?
- Mitä odotin tapahtuvan?
- Mistä uskomuksesta minun on vaikea luopua?
- Mitä taistelua käyn edelleen mielessäni?
- Mitä tapahtuisi, jos lakkaisin yrittämästä muuttaa menneisyyttä?
Nämä kysymykset voivat tuntua yksinkertaisilta.
Joskus ne kuitenkin avaavat oven syvään muutokseen.
Suru ei tarkoita luovuttamista
Moni pelkää, että hyväksyminen tarkoittaa luovuttamista.
Todellisuudessa hyväksyminen tarkoittaa vapautumista.
Kun lopetamme taistelemasta todellisuuden kanssa, voimme suunnata energiamme sinne, missä meillä on edelleen vaikutusvaltaa:
- nykyhetkeen
- ihmissuhteisiin
- omien arvojen mukaiseen elämään
- tulevaisuuteen
Lopuksi: Mistä sinun olisi aika päästää irti?
Usein suurin kärsimys ei synny siitä, mitä meille tapahtui.
Se syntyy siitä, ettemme koskaan saaneet surra sitä, mitä menetimme.
Joskus menetyksenä on ihminen.
Joskus menetetty asia on luottamus.
Joskus turvallisuuden tunne.
Joskus unelma.
Joskus kuva siitä, millaiseksi elämä piti muodostua.
Suru ei muuta menneisyyttä.
Mutta se voi muuttaa suhdettasi menneisyyteen.
Ja siinä piilee sen voima.
Todellinen vapaus ei synny siitä, että elämä menee suunnitelmien mukaan.
Vapaus syntyy siitä, että pystyy jatkamaan eteenpäin myös silloin, kun se ei mene.
Ehkä tärkein kysymys ei siis ole:
”Miksi tämä tapahtui?”
Vaan:
”Mistä odotuksesta minun on aika luopua, jotta voisin saada elämäni takaisin?”
Usein kysytyt kysymykset surusta ja irti päästämisestä
Voiko suru näyttää vihalta?
Kyllä. Monilla ihmisillä viha, katkeruus tai kauna peittävät alleen surua, jota ei ole vielä voitu kohdata.
Miksi en pääse yli tapahtumasta, vaikka siitä on vuosia?
Joskus mieli pitää kiinni odotuksesta, että jokin vielä muuttuisi tai korjaantuisi. Tällöin surutyö ei ole päässyt etenemään loppuun saakka.
Tarkoittaako hyväksyminen sitä, että tapahtunut oli oikein?
Ei. Hyväksyminen tarkoittaa tapahtuneen tunnistamista todellisuudeksi, ei sen hyväksymistä moraalisesti oikeaksi.
Miksi ylikontrolloiduille ihmisille suru voi olla vaikeaa?
Koska he ovat usein tottuneet ratkaisemaan ongelmia yrittämällä enemmän. Suruun liittyviä menetyksiä ei kuitenkaan aina voi korjata tai ratkaista. Ne täytyy kohdata ja surra.
Lue lisää ylikontrollista
Tämä artikkeli käsittelee yhtä ylikontrolliin liittyvää näkökulmaa. Jos haluat ymmärtää paremmin, mitä ylikontrolli tarkoittaa, miten se ilmenee arjessa, ihmissuhteissa ja mielenterveydessä sekä millaisia keinoja sen lieventämiseen on olemassa, tutustu Mediferron ylikontrollioppaaseen.

