Miten emme huomanneet tätä aiemmin? Mitä tutkimukset kertovat anoreksian salakavalasta alkamisesta
”Kun saimme diagnoosin, ensimmäinen ajatukseni oli: miten tämä pääsi tapahtumaan ilman että huomasimme mitään?”
Monet anoreksiaa sairastavien nuorten vanhemmat kuvaavat juuri tätä tunnetta.
Diagnoosin jälkeen menneisyys alkaa näyttää erilaiselta. Yhtäkkiä mieleen nousee pieniä asioita, jotka eivät silloin tuntuneet merkittäviltä:
- annoskoko pieneni vähitellen
- välipalat jäivät pois
- liikunta lisääntyi
- ruokailuista tuli tarkempia
- puhe terveellisestä syömisestä lisääntyi
Jälkikäteen kaikki näyttää ilmeiseltä.
Todellisuudessa anoreksia alkaa usein niin vähitellen, että sitä on vaikea tunnistaa edes läheltä.
Tutkimusten mukaan syömisen rajoittaminen voi alkaa jopa puolitoista vuotta ennen kuin anoreksia diagnosoidaan. Nuoret itse arvioivat oireiden alkaneen keskimäärin aiemmin kuin heidän vanhempansa ymmärsivät tilanteen vakavuuden.
Tämä ei tarkoita, että vanhemmat olisivat epäonnistuneet.
Se kertoo jotain olennaista itse sairaudesta.
Anoreksia osaa piiloutua.
Anoreksia ei yleensä ala yhdessä päivässä
Harva vanhempi herää eräänä aamuna ja huomaa lapsensa sairastuneen anoreksiaan.
Useimmiten alku näyttää täysin tavalliselta.
Nuori kertoo haluavansa syödä terveellisemmin.
Hän alkaa liikkua hieman enemmän.
Hän jättää karkit pois.
Hän kiinnostuu ravintoarvoista.
Monet näistä asioista näyttävät ulospäin positiivisilta.
Nykyisessä kulttuurissa itsekuria, terveellisyyttä ja liikunnallisuutta jopa ihannoidaan.
Juuri siksi anoreksian varhainen vaihe voi olla niin vaikea tunnistaa.
Sairauden ensimmäiset merkit näyttävät usein samoilta kuin elämäntapamuutokset, joita monet pitävät hyvinä.
Oireet alkavat usein ennen näkyvää laihtumista
Moni yhdistää anoreksian voimakkaaseen laihtumiseen.
Todellisuudessa syömishäiriö alkaa usein paljon ennen kuin painossa näkyy merkittäviä muutoksia.
Tämä on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi diagnoosi viivästyy.
Sairaus alkaa usein käyttäytymisestä.
Ajatuksista.
Säännöistä.
Rajoituksista.
Paino voi pitkään pysyä normaalialueella.
Tänä aikana syömishäiriö ehtii kuitenkin vahvistua.
Mitä kauemmin rajoittaminen jatkuu, sitä enemmän aivot oppivat uusia toimintamalleja.
Vähitellen niistä tulee automaattisia.
Miksi nuori ei kerro asiasta?
Monet vanhemmat kysyvät jälkeenpäin:
”Miksi hän ei sanonut mitään?”
Usein syynä ei ole valehtelu tai tahallinen salailu.
Moni nuori ei itse ymmärrä, kuinka vakavasta tilanteesta on kyse.
Aluksi laihduttaminen voi tuntua onnistumiselta.
Painon lasku voi tuottaa tyytyväisyyttä.
Kehut ympäristöstä voivat vahvistaa tunnetta siitä, että kaikki menee hyvin.
Samaan aikaan syömisen rajoittaminen alkaa vähitellen ottaa enemmän tilaa elämässä.
Nuori ei välttämättä huomaa muutosta itse sen paremmin kuin läheisetkään.
Sairaus rakentuu hiljalleen.
Päivä päivältä.
Valinta valinnalta.
Miksi vanhemmat huomaavat tilanteen usein myöhemmin?
Vanhemmat elävät lapsensa kanssa joka päivä.
Tämä voi paradoksaalisesti tehdä muutosten huomaamisesta vaikeampaa.
Kun muutos tapahtuu hitaasti, siihen tottuu.
Yksi pienempi annos ei vielä herätä huolta.
Yksi ylimääräinen lenkki ei vaikuta vaaralliselta.
Yhden ruoka-aineen pois jättäminen voi tuntua tavalliselta kokeilulta.
Mutta kun näitä pieniä muutoksia kertyy kuukausien ajan, kokonaisuus muuttuu.
Tutkimukset osoittavatkin, että vanhemmat tunnistavat oireet usein hieman myöhemmin kuin nuoret itse kokevat niiden alkaneen.
Tämä ei kerro välinpitämättömyydestä.
Se kertoo siitä, kuinka salakavalasti anoreksia kehittyy.
Milloin pitäisi huolestua?
Yksittäinen elämäntapamuutos ei yleensä tarkoita syömishäiriötä.
Huoli herää silloin, kun käyttäytyminen muuttuu vähitellen jäykäksi.
Esimerkiksi silloin kun:
- ruokavalio kapenee jatkuvasti
- ruokailutilanteita aletaan vältellä
- liikunnasta tulee pakonomaista
- paino tai syöminen vievät paljon ajatuksia
- poikkeuksista tulee vaikeita
- joustavuus katoaa
Anoreksian ytimessä ei usein ole pelkästään paino.
Keskeinen merkki on joustavuuden väheneminen.
Elämä alkaa pyöriä yhä enemmän syömiseen, liikuntaan ja kontrolliin liittyvien sääntöjen ympärillä.
”Olisimmeko voineet estää tämän?”
Tämä on yksi kaikkein vaikeimmista kysymyksistä.
Usein vanhemmat kantavat diagnoosin jälkeen raskasta syyllisyyttä.
He käyvät mielessään läpi menneitä kuukausia tai vuosia ja etsivät hetkeä, jolloin olisivat voineet toimia toisin.
Useimmiten todellinen vastaus on armollisempi kuin vanhemman oma arvio.
Anoreksia on sairaus, joka kehittyy usein vähitellen ja huomaamatta.
Monet sen varhaisista merkeistä näyttävät täysin tavallisilta nuoruuden ilmiöiltä.
Siksi syyllisyys ei yleensä auta.
Tärkeämpää on keskittyä siihen, mitä voidaan tehdä nyt.
Miksi varhainen hoito on niin tärkeää?
Tutkimukset viittaavat siihen, että syömisen rajoittaminen voi jatkua pitkään ennen diagnoosia.
Tällä on suuri merkitys hoidolle.
Mitä aikaisemmin hoito alkaa, sitä vähemmän syömishäiriön toimintamallit ehtivät juurtua.
Mitä lyhyemmän ajan aivot ovat toimineet aliravitsemuksen vaikutuksen alaisina, sitä helpompi niiden on yleensä palautua.
Tämä ei tarkoita, etteikö pitkään jatkuneestakin anoreksiasta voisi toipua.
Toipuminen on mahdollista myös vuosien sairastamisen jälkeen.
Varhainen tunnistaminen kuitenkin lisää mahdollisuuksia saada sairaus pysähtymään ennen kuin siitä tulee keskeinen osa arkea ja identiteettiä.
Tärkein viesti vanhemmille
Jos lapsesi on saanut anoreksiadiagnoosin ja mietit jatkuvasti:
”Miten emme huomanneet tätä aiemmin?”
et ole yksin.
Sama kysymys toistuu lähes jokaisessa perheessä.
Todennäköisesti kyse ei ole siitä, ettet välittänyt.
Kyse ei ole siitä, ettet olisi ollut tarkka.
Kyse on siitä, että anoreksia alkaa usein hiljaa.
Se rakentuu pienistä muutoksista, jotka näyttävät aluksi tavallisilta.
Siksi tärkein kysymys ei välttämättä ole:
”Miksi emme huomanneet tätä aiemmin?”
Vaan:
”Miten voimme tukea toipumista tästä eteenpäin?”
Juuri siitä alkaa paranemisen tärkein vaihe.