Miksi eristäydyn ihmisistä, vaikka kaipaisin läheisyyttä?

Moni ihminen tunnistaa ristiriidan, jota on vaikea selittää.

Samalla kun kaipaa läheisiä ihmissuhteita, huomaa vetäytyvänsä niistä. Viestiin vastaaminen jää myöhemmäksi. Tapaaminen alkaa tuntua raskaalta. Ystävän näkeminen vaatii enemmän energiaa kuin ennen. Lopulta yksin jääminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta, vaikka samalla kaipaisi yhteyttä enemmän kuin mitään muuta.

Jos tunnistat tämän ristiriidan, et ole yksin.

Monien ihmisten ongelmana ei ole läheisyyden puute vaan se, että läheisyys alkaa tuntua liian vaikealta, kuormittavalta tai riskialttiilta.

Moni tulkitsee tämän helposti haluttomuudeksi olla muiden kanssa. Todellisuudessa kyse voi olla aivan päinvastaisesta ilmiöstä. Ihminen voi kaivata yhteyttä syvästi, mutta hänen hermostonsa tulkitsee läheisyyteen liittyvät tilanteet kuormittaviksi tai uhkaaviksi. Tällöin vetäytyminen toimii suojautumisen keinona, ei merkkinä siitä, ettei yhteyttä tarvittaisi.

Monille kaikkein hämmentävintä on se, että läheisyyden kaipuu ja vetäytyminen voivat esiintyä samanaikaisesti. Juuri tämä ristiriita on usein yksi emotionaalisen yksinäisyyden tunnusmerkeistä.

Miksi kaipaan läheisyyttä, mutta eristäydyn?

Moni ajattelee, että ihminen joko haluaa olla muiden kanssa tai ei halua.

Todellisuus on usein paljon monimutkaisempi.

Ihminen voi samanaikaisesti:

  • kaivata läheisyyttä
  • toivoa ystävyyssuhteita
  • haluta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi
  • tuntea yksinäisyyttä

ja silti vetäytyä ihmisistä.

Usein kyse ei ole siitä, ettei yhteys olisi tärkeää. Kyse on siitä, että yhteyteen liittyy jotakin, mikä tuntuu liian vaikealta, epävarmalta tai pelottavalta.

Vetäytyminen vähentää hetkellisesti ahdistusta, häpeää tai epävarmuutta. Siksi se tuntuu usein helpottavalta juuri sillä hetkellä.

Pitkällä aikavälillä vetäytyminen kuitenkin lisää juuri sitä asiaa, jota ihminen yrittää välttää: yksinäisyyttä.

Voisiko taustalla olla emotionaalinen yksinäisyys?

Moni ajattelee yksinäisyyden tarkoittavan sitä, ettei elämässä olisi ihmisiä.

Todellisuudessa kaikkein kivuliainta yksinäisyyttä voivat kokea myös ihmiset, joilla on:

  • ystäviä
  • puoliso
  • perhe
  • työyhteisö

ja silti voimakas tunne siitä, ettei kukaan todella tunne heitä.

Tätä kutsutaan emotionaaliseksi yksinäisyydeksi.

Emotionaalinen yksinäisyys tarkoittaa kokemusta siitä, ettei tule nähdyksi, ymmärretyksi tai kohdatuksi omana itsenään.

Monille ihmisille ongelma ei ole ihmisten puute vaan kokemus siitä, ettei voi näyttää muille sitä, mitä todella ajattelee, tuntee tai tarvitsee.

Juuri tästä syystä ihminen voi kaivata läheisyyttä mutta samalla vetäytyä sitä kohti kulkemisen sijaan.

Lue lisää emotionaalisesta yksinäisyydestä.


Mistä tiedän, että vetäytymisestä on tullut ongelma?

Vetäytyminen on usein vähittäinen prosessi.

Saatat huomata esimerkiksi:

  • vastaavasi viesteihin yhä hitaammin
  • lykkääväsi puheluihin vastaamista
  • vältteleväsi tapaamisia
  • viettäväsi enemmän aikaa yksin
  • tuntevasi helpotusta, kun suunnitelmat peruuntuvat
  • kokevasi yhteydenpidon kuormittavana

Moni huomaa myös kaipaavansa yhteyttä juuri silloin, kun on yksin, mutta vetäytyvänsä silloin, kun yhteys olisi oikeasti mahdollista.

Vetäytyminen ei aina näytä samalta. Joku lopettaa ystävien tapaamisen kokonaan. Toinen käy edelleen töissä, opiskelee tai hoitaa velvollisuutensa moitteettomasti, mutta viettää kaiken vapaa-aikansa yksin eikä enää vastaa yhteydenottoihin kuten ennen.

Kaikki yksinolo ei kuitenkaan ole ongelma. Osa ihmisistä tarvitsee paljon omaa aikaa palautumiseen.

Huolestuttavaksi tilanne muuttuu yleensä silloin, kun elämä alkaa kuukausien tai vuosien aikana kaventua yhä enemmän.

Mikä rooli peloilla on eristäytymisessä?

Eristäytymisen taustalla on usein pelkoja, jotka eivät aina näy ulospäin.

Ne voivat liittyä esimerkiksi:

  • torjutuksi tulemiseen
  • häpeään
  • arvosteluun
  • epäonnistumiseen
  • väärinymmärretyksi tulemiseen
  • siihen, ettei ole riittävän hyvä

Mitä useammin ihminen kokee tällaisia pelkoja, sitä helpommin vetäytymisestä tulee tapa suojella itseä.

Siksi eristäytyminen ei yleensä tarkoita, ettei yhteys olisi tärkeää.

Usein se kertoo siitä, että yhteys tuntuu liian vaaralliselta.

Voisiko taustalla olla masennus?

Vetäytyminen on yksi tavallisimmista masennukseen liittyvistä muutoksista ihmissuhteissa.

Masennukseen liittyy usein kiinnostuksen väheneminen ihmisiä kohtaan. Sosiaaliset tilanteet voivat tuntua raskailta, eikä energiaa jää yhteydenpitoon samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Moni vetäytyy, koska jaksaminen ei enää riitä ylläpitämään ihmissuhteita.

Voisiko taustalla olla sosiaalinen ahdistus?

Kaikki vetäytyminen ei johdu siitä, ettei ihminen haluaisi tavata muita.

Sosiaaliset tilanteet voivat herättää voimakasta jännitystä, pelkoa arvioiduksi tulemisesta tai huolta siitä, että sanoo tai tekee jotain väärää.

Moni näyttää ulospäin rauhalliselta ja pärjäävältä, mutta käyttää paljon energiaa siihen, ettei oma epävarmuus näkyisi muille.

Ulkopuolelta tämä voi näyttää haluttomuudelta tavata muita, vaikka todellisuudessa taustalla voi olla suuri pelko epäonnistumisesta.

Lue lisää sosiaalisesta ahdistuksesta.

Voisiko taustalla olla autismikirjon piirteitä?

Vetäytyminen voi joskus liittyä siihen, että sosiaalinen kuormitus on poikkeuksellisen suurta.

Autismikirjon henkilö voi kuormittua sosiaalisista tilanteista huomattavasti enemmän kuin muut ihmiset.

Vetäytyminen voi olla keino palautua jatkuvasta kuormituksesta, ei merkki siitä, ettei hän välittäisi läheisistään.

Lue lisää autismikirjosta.

Voisiko taustalla olla ylikontrolli?

Yksi usein tunnistamatta jäävä syy eristäytymiselle on ylikontrolli.

Moni ylikontrolloiva ihminen ei näytä ulospäin ahdistuneelta.

Hän saattaa käydä töissä, opiskella, huolehtia velvollisuuksistaan ja vaikuttaa pärjäävältä. Juuri tästä syystä vetäytyminen yllättää usein ympäristön.

Läheiset saattavat nähdä vain pärjäävän aikuisen, vaikka taustalla olisi jatkuvaa jännitystä, yksinäisyyttä ja voimakasta kuormitusta.

Moni ylikontrolloiva ihminen ei vetäydy siksi, että hän olisi menettänyt kiinnostuksensa muihin ihmisiin.

Usein tilanne on päinvastainen.

Yhteys muihin tuntuu tärkeältä, mutta samalla sosiaaliset tilanteet vaativat valtavasti energiaa. Epäselvissä tilanteissa mieli alkaa helposti tarkkailla mahdollisia virheitä, väärinymmärryksiä, arvostelua tai torjutuksi tulemisen merkkejä.

Tämän vuoksi tavallinenkin tapaaminen voi tuntua huomattavasti kuormittavammalta kuin ulkopuoliset ymmärtävät.

Ylikontrolliin liittyy usein:

  • vaikeus pyytää apua
  • tunteiden näyttämisen vaikeus
  • voimakas pärjäämisen tarve
  • häpeän välttäminen
  • pelko siitä, että muut näkevät epävarmuuden

RO-DKT:n  (Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia) näkökulmasta ongelma ei useinkaan ole siinä, ettei ihminen haluaisi yhteyttä muihin. Ongelma on siinä, että yhteys tuntuu liian vaaralliselta.

Siksi vetäytyminen toimii lyhyellä aikavälillä helpotuksena, mutta pitkällä aikavälillä se lisää juuri sitä asiaa, jota ihminen eniten pelkää: yksinäisyyttä.

Lue lisää ylikontrollista.

Miksi yhteys muihin ihmisiin voi tuntua niin kuluttavalta?

Moni vetäytyvä ihminen ei kärsi siitä, etteikö hän pitäisi ihmisistä.

Ongelma voi olla päinvastainen.

Toiset ihmiset ovat tärkeitä, mutta heidän seurassaan oleminen tuntuu uuvuttavalta.

Osalla ihmisistä taustalla vaikuttaa myös biologinen taipumus havaita ympäristön uhkia erityisen herkästi. Tällöin sosiaaliset tilanteet eivät tunnu vain jännittäviltä, vaan hermosto alkaa käsitellä niitä mahdollisina vaaratilanteina.

Jos mieli tarkkailee jatkuvasti mahdollisia virheitä, arvostelua tai torjutuksi tulemisen merkkejä, tavallinenkin keskustelu voi muuttua kuormittavaksi. Ihminen ei välttämättä huomaa tätä itse, vaan kokee yksinkertaisesti olevansa poikkeuksellisen väsynyt ihmisten seurassa.

Ylikontrolliin taipuvilla ihmisillä mieli saattaa tarkkailla jatkuvasti:

  • mitä muut ajattelevat
  • sanoinko jotain väärää
  • vaikuttinko oudolta
  • näkyikö epävarmuuteni
  • teinkö virheen

Tällainen jatkuva itsensä tarkkailu vie valtavasti energiaa.

Siksi tavallinenkin tapaaminen voi tuntua jälkeenpäin niin kuormittavalta, että yksin oleminen alkaa vaikuttaa houkuttelevammalta vaihtoehdolta.

Kyse ei ole siitä, että toiset ihmiset olisivat ongelma. Usein ongelmana on se, kuinka paljon energiaa turvallisen olon ylläpitäminen sosiaalisissa tilanteissa vaatii.

Miksi vaikeista asioista puhuminen voi olla niin vaikeaa?

Moni vetäytyvä ihminen tunnistaa tilanteen, jossa joku kysyy aidosti:

”Mitä sinulle kuuluu?”

Silti suusta tulee automaattisesti vastaus:

”Kaikki on hyvin.”

Tämä ei välttämättä tarkoita, että kaikki todella olisi hyvin. Monille omien vaikeuksien näyttäminen tuntuu yllättävän riskialttiilta. Vaikka kaipaisi tukea, voi olla helpompaa vaieta kuin kertoa siitä, mitä oikeasti ajattelee, tuntee tai tarvitsee. Joskus taustalla on pelko siitä, että tulee arvostelluksi, väärinymmärretyksi tai torjutuksi. Joskus taas vaikeus liittyy siihen, ettei ole tottunut puhumaan omista tarpeistaan tai pyytämään apua muilta.

Ulospäin voi näkyä pärjääminen. Sisäisesti voi olla paljon yksinäisyyttä, häpeää, epävarmuutta tai kuormitusta.

Erityisesti ylikontrolliin taipuville ihmisille vaikeista asioista puhuminen voi tuntua huomattavan vaaralliselta. Mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä vaikeammalta sen ääneen sanominen voi tuntua. Siksi moni jakaa mieluummin ajatuksiaan pinnallisella tasolla, vaikka samalla kaipaisi syvempää yhteyttä toisiin ihmisiin.

Tämän vuoksi vetäytyminen ei ole aina merkki siitä, ettei ihminen haluaisi yhteyttä. Joskus se on yritys suojata itseään tilanteelta, jossa joutuisi näyttämään jotakin hyvin haavoittuvaa itsestään.

Entä jos sanon, etten halua ketään ympärilleni?

Moni huomaa joskus sanovansa:

”Minä viihdyn yksin.”

Joskus tämä pitää paikkansa. Osa ihmisistä tarvitsee paljon omaa aikaa palautumiseen.

Pitkittyneessä eristäytymisessä kannattaa kuitenkin pohtia, onko kyse aidosta yksinolon tarpeesta vai siitä, että yhteyden rakentaminen on muuttunut liian kuormittavaksi, vaikeaksi tai pelottavaksi.

Moni ihminen lakkaa vähitellen tavoittelemasta sellaista, mitä hän ei enää usko saavansa.

Jos ihmissuhteet ovat vuosien ajan tuottaneet pettymystä, häpeää, torjutuksi tulemisen kokemuksia tai ulkopuolisuuden tunnetta, voi olla helpompi vakuuttaa itselleen, ettei tarvitse ketään.

Tämän vuoksi omia ajatuksia kannattaa kuunnella vakavasti, mutta samalla pysähtyä pohtimaan, kertooko yksinolon toive todella siitä, ettei yhteydelle olisi enää tarvetta.

Miten yhteyttä voi alkaa rakentaa uudelleen?

Läheisyys ei yleensä synny suurista muutoksista.

Usein tärkeintä ovat pienet askeleet:

  • yksi vastaus viestiin
  • yksi lyhyt puhelu
  • yksi kävely ystävän kanssa
  • yhden aidon ajatuksen jakaminen
  • avun pyytäminen yhdessä asiassa

Moni odottaa, että ensin pitäisi tulla itsevarmemmaksi.

Käytännössä yhteys rakentuu usein päinvastoin. Pienet kokemukset hyväksytyksi tulemisesta alkavat vähitellen lisätä turvallisuuden tunnetta.

Tavoitteena ei ole muuttua ulospäinsuuntautuneeksi ihmiseksi.

Tavoitteena on lisätä vähitellen mahdollisuuksia yhteyteen.

Yhteys ei synny täydellisyydestä. Usein kaikkein merkityksellisimmät ihmissuhteet rakentuvat juuri silloin, kun uskaltaa näyttää myös keskeneräisiä, epävarmoja tai vaikeita puolia itsestään.

Miten Mediferrossa ymmärrämme eristäytymistä?

Moni hakeutuu vastaanotolle kysymyksen kanssa:

”Miksi kaipaan läheisyyttä, mutta päädyn jatkuvasti yksin?”

Kokemuksemme mukaan taustalla ei yleensä ole yksi syy.

Usein mukana ovat samanaikaisesti esimerkiksi:

  • emotionaalinen yksinäisyys
  • ylikontrolli
  • sosiaalinen ahdistus
  • autismikirjon piirteet
  • häpeä ja torjutuksi tulemisen pelko

Näiden ymmärtäminen kokonaisuutena auttaa usein enemmän kuin yhden selittävän syyn etsiminen.

Lue lisää RO-DKT-hoidosta.

Voiko tästä päästä eteenpäin?

Kyllä voi.

Moni ihminen on vuosienkin eristäytymisen jälkeen pystynyt rakentamaan uudelleen yhteyttä muihin ihmisiin. Muutos ei yleensä ala siitä, että löytää yhtäkkiä itsevarmuuden tai muuttuu toiseksi ihmiseksi. Usein se alkaa siitä, että alkaa ymmärtää itseään hieman paremmin. Kun ihminen ymmärtää, miksi yhteys muihin tuntuu vaikealta, myös mahdollisuus muutokseen avautuu.

Monelle kaikkein merkityksellisintä ei ole ollut täydellinen ratkaisu tai oikeat sanat. Usein tärkein kokemus on ollut se, että joku on pysynyt lähellä myös silloin, kun yhteyden vastaanottaminen on ollut vaikeaa.

Siksi toivoa kannattaa pitää yllä myös silloin, kun tilanne näyttää pysähtyneeltä.

Ihmissuhteista vetäytyminen ei määrittele sitä, kuka sinä olet, eikä se ole lopullinen kohtalo. Läheisyyden kaipuun ja samanaikaisen eristäytymisen ristiriita on purettavissa, kun opimme ymmärtämään sen juurisyyneitä.
Ratkaisu ei löydy siitä, että ’pakoittaisi itsensä olemaan sosiaalisempi’. Jos hermosto kokee sosiaalisen tilanteen uhkana, kanssakäymisestä tulee fysiologisesti uuvuttavaa suorittamista, joka vain vahvistaa ulkopuolisuuden tunnetta.
Uudelleen liittyminen alkaa siitä, että ymmärtää, miksi oma kehollinen turvallisuusjärjestelmä on kytkeytynyt pois päältä ja miksi muista on tullut uhka turvan sijaan. Kun opimme luopumaan suojakilvistä ja säätelemään kehon hälytystilaa, aito ja helppo yhteys muihin käy jälleen mahdolliseksi.
Scroll to Top