Miksi paino ei kerro syömishäiriön vakavuutta? ARFID, epätyypillinen anoreksia ja diagnostiikan sokeat pisteet

Moni uskoo edelleen, että vakava syömishäiriö näkyy aina ulospäin. Todellisuudessa tämä on yksi syömishäiriöihin liittyvistä sitkeimmistä myyteistä. Tuore tutkimus osoittaa, että paino on usein huono mittari arvioimaan syömishäiriön vakavuutta. Ihminen voi kärsiä vakavasta psyykkisestä kuormituksesta ja toimintakyvyn heikkenemisestä, vaikka paino olisi normaalialueella.

Erityisen tärkeä tämä havainto on epätyypillisen anoreksian (Atypical Anorexia Nervosa, AAN) kohdalla. Samalla tutkimus nostaa esiin myös ARFIDin, joka poikkeaa monin tavoin perinteisistä syömishäiriöistä.

Kuuntele aiheesta podcast

🎙️ Syvenny aiheeseen podcast-jaksossamme:

Paino ei kerro syömishäiriön vakavuutta – mitä vaaka jättää kertomatta?

Podcastissa käsittelemme syömishäiriöiden diagnostiikkaa, epätyypillistä anoreksiaa, ARFIDia sekä sitä, miksi painokeskeinen ajattelu voi viivästyttää hoitoon pääsyä.

Tutkimus haastaa perinteisen käsityksen syömishäiriöistä

Australiassa toteutetussa tutkimuksessa tarkasteltiin 311 nuorta, jotka olivat erikoissairaanhoidon syömishäiriöyksikön potilaita. Tutkijat vertasivat kolmea ryhmää:

Anorexia Nervosa (AN)
Epätyypillinen anoreksia, Atypical Anorexia Nervosa (AAN)
ARFID (Avoidant/Restrictive Food Intake Disorder)

Tulokset osoittivat, että diagnoosiryhmien välillä oli huomattavasti enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Erityisesti anoreksian ja epätyypillisen anoreksian välillä psyykkinen kuormitus oli käytännössä samalla tasolla.

Toisin sanoen vakava syömishäiriö ei aina näy vaa’alla.

Epätyypillinen anoreksia: vakava sairaus normaalipainosta huolimatta

Epätyypillinen anoreksia tarkoittaa syömishäiriötä, jossa henkilöllä esiintyy lähes kaikki anoreksian oireet, mutta paino ei alita diagnostisia alipainon rajoja.

Moni epätyypillistä anoreksiaa sairastava on:

laihduttanut nopeasti
voimakkaasti painonnousua pelkäävä
pakonomaisesti liikkuva
syömiseen keskittynyt
psyykkisesti erittäin kuormittunut

Ulospäin henkilön paino voi kuitenkin näyttää täysin normaalilta.

Tutkimuksen mukaan epätyypillistä anoreksiaa sairastavien nuorten psyykkinen kärsimys oli yhtä voimakasta kuin alipainoisilla anoreksiapotilailla. Tämä havainto nostaa esiin tärkeän kysymyksen:

Kuinka moni vakavasti sairastunut jää hoidon ulkopuolelle vain siksi, ettei näytä tarpeeksi sairaalta?

ARFID on erilainen kuin perinteinen syömishäiriö

ARFID eroaa anoreksiasta merkittävästi.

Anoreksiassa syömisen rajoittaminen liittyy yleensä:

painonnousun pelkoon
laihuuden tavoitteluun
kehonkuvaan liittyviin huoliin

ARFIDissa syöminen taas rajoittuu yleensä aivan muista syistä.

Taustalla voi olla esimerkiksi:

✅ voimakas aistiherkkyys

✅ tukehtumisen pelko

✅ oksentamisen pelko

✅ vähäinen kiinnostus ruokaan

✅ aiempi kielteinen ruokailukokemus

ARFID-potilas ei tavallisesti pyri laihtumaan eikä tavoittele tietynlaista ulkonäköä.

Siksi ARFID jää usein tunnistamatta. Lasta tai nuorta saatetaan pitää ”nirsona”, vaikka kyseessä voi olla vakava syömishäiriö, joka vaarantaa kasvun, ravitsemuksen ja sosiaalisen toimintakyvyn.

Syömishäiriö harvoin tulee yksin

Yksi tutkimuksen merkittävimmistä löydöksistä liittyi rinnakkaissairastavuuteen eli komorbiditeettiin.

Yli puolella anoreksiaa ja epätyypillistä anoreksiaa sairastavista nuorista esiintyi vähintään neljä muuta merkittävää psykiatrista oirekokonaisuutta.

Yleisimpiä olivat:

masennus
sosiaalinen ahdistuneisuus
pakko-oireinen häiriö (OCD)

Tämä muistuttaa siitä, että syömishäiriö on harvoin pelkkä syömisen ongelma.

Monen nuoren elämässä läsnä ovat samanaikaisesti:

ahdistus
itsekriittisyys
täydellisyyden tavoittelu
pakkoajatukset
sosiaaliset pelot

Kun hoito keskittyy ainoastaan painoon tai ruokailuun, suuri osa kärsimyksestä voi jäädä huomioimatta.

Miksi OCD on niin yleinen syömishäiriöissä?

Tutkimuksessa OCD-oireita esiintyi runsaasti kaikissa ryhmissä, myös ARFID-potilailla.

Pakko-oireisuus voi näkyä esimerkiksi:

tarkkoina ruokailusääntöinä
rituaaleina
joustamattomuutena
voimakkaana epävarmuuden sietämättömyytenä
jatkuvana tarpeena kontrolloida tilanteita

Monilla syömishäiriöpotilailla näkyy niin sanottu ylikontrollin profiili, jossa turvallisuutta haetaan sääntöjen, rutiinien ja täydellisyyden kautta.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi RO-DKT (Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia , Radically Open Dialectical Behavior Therapy) on herättänyt kasvavaa kiinnostusta syömishäiriöiden hoidossa.

Mitä tämä tarkoittaa hoidon kannalta?

Tutkimuksen keskeinen viesti on selvä:

Paino ei yksin kerro syömishäiriön vakavuutta.

Hoidossa tulisi arvioida kokonaisuutta, johon kuuluvat:

psyykkinen kuormitus
toimintakyvyn heikkeneminen
ahdistuneisuus
pakko-oireet
masennusoireet
sosiaalinen vetäytyminen
syömiskäyttäytymisen rajoittuneisuus

Erityisesti epätyypillistä anoreksiaa sairastavat henkilöt voivat tarvita yhtä intensiivistä hoitoa kuin alipainoiset anoreksiapotilaat.

Samoin ARFID-potilaiden kohdalla on tärkeää tunnistaa, että syömisen vaikeuksien taustalla voivat olla aistiherkkyys, pelot tai neuropsykiatriset piirteet, eivät kehonkuvaongelmat.

Yhteenveto: Ihminen ennen diagnoosia

Syömishäiriöiden hoidossa on aika siirtyä pois pelkästä painokeskeisyydestä.

Vaa’an lukema voi kertoa jotain fyysisestä tilanteesta, mutta se ei kerro:

kuinka paljon ihminen kärsii
kuinka paljon oireet hallitsevat arkea
kuinka paljon ahdistusta, masennusta tai pakko-oireita taustalla on

Olipa kyse ARFIDista, anoreksiasta tai epätyypillisestä anoreksiasta, tärkeintä on nähdä diagnoosin takana oleva ihminen.

Kun keskitymme kokonaisvaltaiseen arviointiin emmekä pelkästään numeroihin, voimme tunnistaa syömishäiriöt aiemmin, tarjota oikea-aikaista hoitoa ja tukea aidosti toipumista.

Haluatko kuulla lisää?

🎙️ Kuuntele Mediferron podcast: