Kun syömishäiriötä sairastava ei halua hoitoon: miksi apu torjutaan ja mitä läheinen voi tehdä?
Kun sanat eivät tunnu tavoittavan
Syömishäiriötä sairastavan tukeminen voi tuntua kuin yrittäisi puhua suljetun oven läpi. Vaikka kerrot huolestasi, ehdotat hoitoa ja yrität auttaa, vastauksena voi olla kieltäminen, vetäytyminen tai jopa voimakas suuttumus.
Moni läheinen kuvaa tätä kokemusta sydäntäsärkeväksi. Näet tilanteen vakavuuden, mutta et tunnu tavoittavan ihmistä, josta olet huolissasi.
Tärkeä asia on kuitenkin ymmärtää: syömishäiriöön liittyvä hoidon vastustaminen on tavallista. Usein kyse ei ole haluttomuudesta toipua eikä läheisten torjumisesta, vaan sairauden vaikutuksesta ajatteluun ja tunteisiin.
Kun ymmärrät, mistä vastustus syntyy, löydät myös rakentavampia tapoja säilyttää yhteys ja tukea läheistäsi ilman jatkuvaa vastakkainasettelua.
Miksi syömishäiriötä sairastava ei halua hoitoa?
Läheiset tulkitsevat tilanteen usein siten, että sairastunut ei ymmärrä tilanteensa vakavuutta tai ei halua parantua.
Todellisuudessa syömishäiriön ja hoidon vastustamisen taustalla voi olla useita samanaikaisia tekijöitä:
- sairaudentunnottomuus eli anosognosia
- pelko muutoksesta
- syömishäiriön sitoutuminen osaksi identiteettiä
- aliravitsemuksen vaikutukset ajatteluun
- häpeä
- väärät käsitykset syömishäiriöistä
- pelko hallinnan menettämisestä
Moni sairastunut ei todellisuudessa vastusta apua, vaan sitä uhkaa, jonka sairaus kokee avun merkitsevän.
Anosognosia: kun sairastunut ei tunnista sairauttaan
Yksi tärkeimmistä mutta vähiten tunnetuista ilmiöistä on anosognosia.
Anosognosialla tarkoitetaan tilaa, jossa aivojen kyky tunnistaa oma sairaus on heikentynyt.
Tällöin läheisen voi olla vaikea ymmärtää sairastuneen reaktiota:
- painon lasku on ilmeistä
- toimintakyky heikkenee
- elämä alkaa kaventua
Silti sairastunut voi aidosti uskoa voivansa hyvin.
Kyse ei välttämättä ole valehtelusta tai itsepäisyydestä. Kyse voi olla siitä, että sairaus vaikuttaa henkilön kykyyn arvioida omaa tilannetta realistisesti.
Tämä auttaa ymmärtämään myös sitä, miksi syömishäiriöiden hoidossa läheisillä on usein merkittävä rooli. Toisinaan läheiset joutuvat kantamaan näkemystä tilanteen vakavuudesta siihen asti, että ravitsemustila alkaa korjaantua ja ajattelu selkiytyy.
Kun syömishäiriöstä tulee osa identiteettiä
Syömishäiriö voi vähitellen sulautua osaksi ihmisen minäkuvaa.
Tätä ilmiötä kutsutaan egosyntoniaksi.
Sairastunut voi kokea, että syömishäiriö antaa:
- turvallisuuden tunnetta
- onnistumisen kokemuksia
- hallinnan tunnetta
- identiteetin
Samaan aikaan sairaus kaventaa elämää, eristää ihmissuhteista ja vie voimavaroja.
Tästä syntyy vaikea ristiriita.
Osa ihmisestä haluaa toipua, mutta toinen osa pelkää menettävänsä jotakin tärkeää. Tämä voi näkyä ulospäin hoidon vastustamisena, vaikka taustalla olisi syvä epävarmuus ja pelko.
Vastustus ei ole ihmisen todellinen tahto
Moni läheinen kokee syyllisyyttä tai loukkaantumista, kun keskustelut päättyvät riitoihin, torjuntaan tai täydelliseen hiljaisuuteen.
Tällöin kannattaa yrittää erottaa sairaus ihmisestä.
Syömishäiriön ääni voi näkyä esimerkiksi:
- voimakkaana puolustautumisena
- vetäytymisenä
- hoidon vähättelynä
- ristiriitaisina viesteinä
- lupauksina, jotka eivät toteudu
Yhtenä päivänä läheinen voi puhua toipumisesta ja seuraavana torjua kaiken avun.
Tämä ei yleensä kerro siitä, että hän ei välittäisi. Se kertoo sairauden aiheuttamasta sisäisestä ristiriidasta.
Syömishäiriöihin liittyvät myytit voivat estää avun hakemisen
Moni sairastunut ei hakeudu hoitoon, koska hän ei koe olevansa ”riittävän sairas”.
Yhä edelleen elää virheellinen käsitys siitä, että syömishäiriö näkyisi aina ulospäin tietynlaisena ulkonäkönä tai painona.
Todellisuudessa syömishäiriö voi koskettaa:
- kaikenikäisiä
- kaikkia sukupuolia
- kaikenkokoisia ihmisiä
Hoidon tarve määräytyy oireiden ja niiden vaikutusten perusteella, ei pelkästään ulkoisen olemuksen perusteella.
Kun nämä väärät uskomukset alkavat murtua, myös avun vastaanottaminen voi tuntua mahdollisemmalta.
Miten puhua henkilölle, joka ei halua hoitoon?
Tavoitteena ei ole voittaa väittelyä.
Tavoitteena on säilyttää yhteys.
Yksi toimivimmista keinoista on käyttää minä-viestejä syyttämisen sijaan.
Esimerkiksi:
Sen sijaan että sanoisit:
”Sinun on pakko hakeutua hoitoon.”
Voit kokeilla:
”Minä olen huolissani siitä, mitä sinulle tapahtuu.”
Tai:
”Minua pelottaa nähdä, kuinka paljon kärsit.”
Tällainen lähestymistapa vähentää puolustautumisen tarvetta ja auttaa pitämään keskusteluyhteyttä avoimena.
Jos läheinen vetäytyy kokonaan, lyhyt ja lämmin viesti voi olla merkityksellinen:
”Olen täällä silloin, kun haluat puhua.”
Mitä tehdä, jos aikuinen läheinen kieltäytyy hoidosta?
Tilanne on erityisen vaikea silloin, kun kyseessä on täysi-ikäinen ihminen.
Aikuisella on oikeus tehdä omia päätöksiään, myös silloin kun läheiset ovat eri mieltä.
Silti huolta ei tarvitse kantaa yksin.
Voit:
- olla yhteydessä terveydenhuollon ammattilaisiin
- kertoa omasta huolestasi hoitotaholle
- tehdä tarvittaessa huoli-ilmoituksen
- hakea itsellesi ohjausta ja tukea
Jos henkilön fyysinen tila tai turvallisuus on välittömässä vaarassa, tulee ottaa yhteyttä päivystykseen tai soittaa hätänumeroon 112.
Myös läheinen tarvitsee tukea
Syömishäiriö vaikuttaa koko perheeseen.
Moni läheinen elää jatkuvassa huolessa, valppaustilassa ja epävarmuudessa. Väsymys, turhautuminen, suru ja jopa viha ovat tavallisia reaktioita.
Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole itsekkyyttä.
Päinvastoin.
Jaksamisesi vaikuttaa suoraan siihen, kuinka hyvin pystyt tukemaan läheistäsi pitkällä aikavälillä.
Siksi vertaistuki, oma keskusteluapu ja mahdollisuus jakaa huolta muiden kanssa ovat tärkeä osa kokonaisuutta.
Toivoa on silloinkin, kun apu torjutaan
Syömishäiriö voi saada ihmisen vetäytymään avusta juuri silloin, kun hän tarvitsisi sitä eniten.
Silti vastustus ei tarkoita, että toivo olisi menetetty.
Jokainen rauhallinen keskustelu, jokainen myötätuntoinen kohtaaminen ja jokainen yritys säilyttää yhteys voi muodostua tärkeäksi osaksi toipumisen polkua.
Sinun ei tarvitse löytää täydellisiä sanoja.
Usein tärkeintä on, että pysyt rinnalla.
Hoidon vastaanottaminen alkaa harvoin yhdestä suuresta oivalluksesta. Useammin se rakentuu vähitellen kokemuksesta, että joku välittää eikä luovuta.
Jos tarvitset tilanteeseen tukea, älä jää yksin. Ammattilaisten ohjaus ja läheisille suunnattu tuki voivat auttaa löytämään keinoja, jotka vähentävät vastakkainasettelua ja vahvistavat toivoa myös silloin, kun sairastunut ei vielä itse halua hoitoa.
