Liian tiukka ote elämästä? Ylikontrolli voi näyttää vahvuudelta mutta tuntua yksinäisyydeltä sisältäpäin

Moni ihminen on tottunut ajattelemaan, että itsehillintä on aina hyvä asia.

On hienoa olla tunnollinen.

On hienoa pitää lupauksensa.

On hienoa hoitaa velvollisuutensa.

On hienoa kestää vaikeuksia ilman valittamista.

Nämä ominaisuudet ovatkin usein todellisia vahvuuksia.

Mutta mitä tapahtuu silloin, kun kontrollia on liikaa?

Mitä tapahtuu, kun ihminen ei enää osaa rentoutua?

Kun virheiden tekeminen tuntuu sietämättömältä?

Kun tunteiden näyttäminen tuntuu vaaralliselta?

Kun elämä muuttuu jatkuvaksi suorittamiseksi?

Juuri tätä ilmiötä kutsutaan RO-DKT:ssa ylikontrolliksi.

Ylikontrolli ei tarkoita sitä, että ihmisessä olisi jotakin vialla.

Se tarkoittaa, että alun perin hyödylliseksi kehittynyt selviytymiskeino on muuttunut niin voimakkaaksi, että se alkaa rajoittaa elämää.

Ja usein sen seurauksena syntyy jotakin, mitä harva osaa yhdistää kontrolliin:

syvää emotionaalista yksinäisyyttä.

Ylikontrolli ei näytä ongelmalta

Yksi ylikontrollin haastavimmista puolista on se, että sitä kehutaan.

Ylikontrolloidut ihmiset ovat usein:

vastuullisia
luotettavia
tunnollisia
ahkeria
järjestelmällisiä
pitkäjänteisiä

He ovat työpaikalla niitä ihmisiä, joihin voi luottaa.

He ovat ystäviä, jotka pitävät lupauksensa.

He ovat puolisoita, jotka huolehtivat velvollisuuksistaan.

Ulospäin kaikki näyttää usein hyvältä.

Silti moni kuvaa sisällään aivan toisenlaista kokemusta.

Kokemusta siitä, ettei kukaan todella tunne heitä.

Kokemusta siitä, että elämässä on vähän iloa.

Kokemusta siitä, että jatkuva valppaus ei koskaan sammu.

Suurin ongelma ei ole se, mitä tunnet

Perinteisesti mielenterveydestä puhuttaessa keskitytään siihen, mitä ihminen tuntee.

RO-DKT esittää hieman erilaisen kysymyksen:

Mitä muut ihmiset näkevät?

Ihminen voi esimerkiksi kaivata läheisyyttä enemmän kuin mitään muuta.

Silti hän saattaa näyttää:

etäiseltä
vakavalta
kiireiseltä
vaikeasti lähestyttävältä
jatkuvasti hallitulta

Muut ihmiset reagoivat ulkoisiin signaaleihin.

Jos viestimme jatkuvasti selviytymistä, riippumattomuutta ja hallintaa, ympäristö alkaa kohdella meitä sen mukaisesti.

Ironista kyllä, juuri silloin ihminen saattaa tuntea itsensä kaikkein yksinäisimmäksi.

Miksi läheisyys tuntuu joskus vaikealta?

Moni ylikontrolloitu ihminen ei pelkää ihmissuhteita.

Hän pelkää sitä, mitä ihmissuhteet vaativat.

Läheisyys edellyttää:

epävarmuutta
haavoittuvuutta
spontaaneja tilanteita
virheitä
keskeneräisyyttä

Juuri nämä asiat ovat usein vaikeita ihmiselle, joka on rakentanut turvallisuutensa kontrollin varaan.

Jos on oppinut selviytymään olemalla vahva, täydellinen tai riippumaton, voi tuntua pelottavalta näyttää tarvitsevansa muita.

Siksi monet ylikontrolloidut ihmiset päätyvät tilanteeseen, jossa he kaipaavat läheisyyttä mutta viestivät tiedostamattaan etäisyyttä.

”Älä satuta minua” voi estää yhteyden

Yksi ylikontrollin yleisimmistä paradokseista liittyy siihen, miten ihmiset suojaavat itseään.

Kun ihminen pelkää loukkaantuvansa, hän saattaa:

vetäytyä
hiljentyä
vältellä keskustelua
näyttää surulliselta
odottaa toisen huomaavan hänen pahoinvointinsa

Tämän taustalla on usein täysin ymmärrettävä tarve.

Tarve tulla nähdyksi.

Tarve tulla ymmärretyksi.

Tarve saada tukea.

Valitettavasti ympäristö ei aina tulkitse viestiä näin.

Muut saattavat nähdä vain etäisyyttä.

Tai kokea, että heidän täytyy jatkuvasti varoa sanomisiaan.

Näin syntyy noidankehä, jossa molemmat osapuolet tuntevat jäävänsä yksin.

Kun oma arvo rakentuu suorittamisen varaan

Moni ylikontrolliin taipuvainen ihminen oppii jo lapsena, että hänen arvonsa liittyy siihen, mitä hän tekee.

Ei siihen, kuka hän on.

Hän saa kiitosta:

hyvistä arvosanoista
kiltteydestä
tunnollisuudesta
vastuullisuudesta

Vähitellen syntyy ajatus:

”Olen arvokas silloin, kun onnistun.”

Tämä voi johtaa jatkuvaan vertailuun.

Miten minä pärjään?

Kuka on menestyneempi?

Kuka saa enemmän arvostusta?

Kuka tekee asiat paremmin?

Tällöin muiden onnistuminen voi alkaa tuntua henkilökohtaiselta uhkalta.

Ei siksi, että olisi huono ihminen.

Vaan siksi, että oma arvo on sidottu suoriutumiseen.

Kehosi kertoo muille enemmän kuin uskot

RO-DKT:ssa yksi tärkeimmistä ajatuksista on, että hermosto viestii jatkuvasti turvallisuutta tai uhkaa.

Tämä tapahtuu pitkälti ilman sanoja.

Muut ihmiset reagoivat esimerkiksi:

kasvonilmeisiin
äänenpainoihin
katsekontaktiin
kehon asentoon
hengitykseen

Pienetkin muutokset voivat vaikuttaa siihen, miten lähestyttävältä vaikutamme.

Lämmin hymy.

Rennommat kasvot.

Avoimempi asento.

Rauhallinen hengitys.

Näillä ei pyritä näyttelemään mitään.

Tarkoitus on auttaa hermostoa viestimään turvallisuutta sekä itselle että muille.

Konflikti ei ole läheisyyden vastakohta

Monet ylikontrolloidut ihmiset pelkäävät ristiriitoja.

He yrittävät välttää niitä kaikin keinoin.

He mukautuvat.

Miellyttävät.

Hiljenevät.

Joustavat liikaa.

RO-DKT:ssa nähdään kuitenkin jotakin hyvin tärkeää:

Läheiset ihmissuhteet eivät synny konfliktien puuttumisesta.

Ne syntyvät siitä, että konfliktit voidaan korjata.

Kun uskallamme sanoa:

”En ole samaa mieltä.”

”Minä loukkaannuin tästä.”

”Tarvitsen jotakin muuta.”

annamme toiselle mahdollisuuden tuntea meidät aidosti.

Juuri se rakentaa luottamusta.

Joustavuus on tärkeämpää kuin täydellisyys

Ylikontrolloitu mieli etsii usein täydellisiä ratkaisuja.

Täydellistä suunnitelmaa.

Täydellistä suhdetta.

Täydellistä suoriutumista.

Elämä ei kuitenkaan palkitse täydellisyyttä yhtä paljon kuin joustavuutta.

Hyvinvoivat ihmiset eivät ole niitä, jotka eivät koskaan kohtaa vaikeuksia.

He ovat niitä, jotka pystyvät sopeutumaan vaikeuksiin.

He uskaltavat muuttaa suunnitelmiaan.

Myöntää virheensä.

Oppia uutta.

Pyytää apua.

Ja joskus jopa nauraa itselleen.

Kun kontrolli muuttuu vankilaksi

Kontrolli ei ole vihollinen.

Se on tärkeä taito.

Ilman sitä emme saavuttaisi tavoitteita emmekä kykenisi rakentamaan turvallista elämää.

Mutta kun kontrollista tulee kaiken keskus, se alkaa kaventaa elämää.

Ihminen alkaa vältellä:

epävarmuutta
virheitä
haavoittuvuutta
spontaaniutta
läheisyyttä

Samalla hän välttelee monia niistä asioista, jotka tekevät elämästä merkityksellistä.

Lopuksi: Palveleeko kontrollisi sinua vielä?

Jos tunnistat itsesi tästä tekstistä, pysähdy hetkeksi.

Kysy itseltäsi:

Onko kontrolli edelleen työkalu elämässäni vai onko siitä tullut elämäni johtaja?

Ehkä suurin rohkeuden teko ei ole yrittää enemmän.

Ehkä suurin rohkeuden teko on hellittää hieman.

Näyttää jotakin keskeneräistä.