Oletko koskaan ajatellut:
- Miksi mikään diagnoosi ei tunnu täysin omalta?
- Miksi olen saanut vuosien aikana useita erilaisia diagnooseja?
- Miksi hoidot auttavat hetkeksi, mutta jokin jää silti selittämättä?
- Miksi tunnen olevani erilainen kuin muut, vaikka en osaa sanoa miksi?
Moni ihminen kantaa mukanaan tällaista kokemusta.
Ehkä sinulle on puhuttu masennuksesta, ahdistuksesta, syömishäiriöstä, sosiaalisesta ahdistuksesta, pakko-oireista, autismikirjon piirteistä tai persoonallisuuteen liittyvistä ilmiöistä. Jokaisessa selityksessä saattaa olla osa totuutta, mutta mikään niistä ei tunnu tavoittavan sitä, mikä sisälläsi kaikkein eniten sattuu.
Moni kuvaa käyttäneensä vuosia yrittääkseen ymmärtää itseään diagnoosien kautta. Jokainen uusi selitys tuo hetkeksi helpotuksen, mutta samalla jää tunne, että jokin olennainen puuttuu edelleen.
Jos tunnistat tämän kokemuksen, et ole yksin.
Usein kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotakin poikkeuksellisen monimutkaista tai epäselvää.
Kyse voi olla siitä, että tavanomaiset diagnoosit kuvaavat oireita, mutta eivät aina tavoita niiden yhteistä juurta.
Kun diagnooseja kertyy, mutta ymmärrys ei lisäänny
Psykiatriset diagnoosit ovat tärkeitä. Ne auttavat ammattilaisia tunnistamaan oireita, suunnittelemaan hoitoa ja tutkimaan mielenterveyden häiriöitä.
Samaan aikaan diagnooseilla on myös rajansa. Ne kertovat usein, mitä oireita ihmisellä on, mutta eivät välttämättä sitä, miksi oireet ovat syntyneet tai mikä niitä ylläpitää. Esimerkiksi ihminen voi saada ensin masennusdiagnoosin, myöhemmin ahdistuneisuushäiriön ja myöhemmin vielä syömishäiriöön, pakko-oireisiin tai persoonallisuuden piirteisiin liittyvän arvion.
Jokainen näistä diagnooseista voi olla oikea. Silti ihminen voi edelleen kokea:
”Jokin tärkeä palanen puuttuu.”
Tällöin ongelma ei välttämättä ole väärä diagnoosi. Ongelma voi olla siinä, että oireiden taustalla vaikuttavaa laajempaa toimintatapaa ei ole tunnistettu.
Entä jos taustalla on ylikontrolli?
RO-DKT:ssa (Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia) puhutaan ylikontrollista (overcontrol).
Ylikontrolli ei ole virallinen psykiatrinen diagnoosi. Se on joukko persoonallisuuden piirteitä ja toimintatapoja, jotka voivat näkyä monien eri diagnoosien taustalla.
Ylikontrollille ovat tyypillisiä esimerkiksi:
- voimakas tunnollisuus
- perfektionismi
- korkea vastuuntunto
- sääntöjen noudattaminen
- tunteiden pidättely
- vaikeus pyytää apua
- vaikeus näyttää haavoittuvuutta
- taipumus selvitä yksin
Monet näistä ominaisuuksista näyttävät ulospäin vahvuuksilta. Siksi ylikontrolli jää usein huomaamatta. Ympäristö näkee ihmisen, joka pärjää. Harvempi näkee sen energian määrän, joka kuluu pärjäämisen ylläpitämiseen.
Kun vahvuus muuttuu kärsimykseksi
Yhteiskunnassamme arvostetaan itsehillintää.
Meitä kannustetaan olemaan:
- tehokkaita
- luotettavia
- ahkeria
- vastuullisia
Nämä ovat arvokkaita ominaisuuksia. Mutta joskus hyvästä asiasta tulee liikaa. Ylikontrolloiva ihminen ei yleensä kärsi itsehillinnän puutteesta. Päinvastoin. Hän kärsii siitä, että kontrolli on muodostunut liian vahvaksi. Moni kuvaa elävänsä jatkuvassa valppauden tilassa.
- On huolehdittava velvollisuuksista.
- On vältettävä virheitä.
- On pidettävä tunteet kurissa.
- On oltava hyödyksi muille.
Samaan aikaan ihminen voi tuntea syvää yksinäisyyttä, vaikka ympärillä olisi ihmisiä.
”Kukaan ei voi ymmärtää minua”
Monille ylikontrolliin taipuvaisille ihmisille kehittyy vähitellen kokemus siitä, että he ovat erilaisia kuin muut.
RO-DKT:ssa tätä kuvataan joskus Enigma-ilmiönä. Enigma-ilmiöllä tarkoitetaan kokemusta siitä, että muut ihmiset näkevät ulkoisen pärjäävän puolen, mutta eivät sitä sisäistä maailmaa, jossa epävarmuus, yksinäisyys tai kuormitus todellisuudessa tapahtuvat.
Ihminen alkaa uskoa:
- ”Kukaan ei oikeasti ymmärrä minua.”
- ”Olen liian monimutkainen autettavaksi.”
- ”Minun ongelmani ovat erilaisia kuin muilla.”
Tämä uskomus on ymmärrettävä. Jos on vuosien ajan yrittänyt löytää selitystä kärsimykselleen ilman että mikään tuntuu osuvan kohdalleen, alkaa helposti ajatella olevansa poikkeus.
Mutta usein kyse ei ole siitä. Monesti kyse on siitä, että ihminen ei ole vielä saanut sellaista selitysmallia, joka yhdistäisi hänen kokemuksensa kokonaisuudeksi.
Arvoituksellisuus voi muuttua suojakilveksi
Enigma-ilmiöön liittyy myös toinen puoli. Joskus käsitys omasta erityisestä monimutkaisuudesta alkaa suojata ihmistä. Jos kukaan ei voi ymmärtää minua, kukaan ei myöskään voi haastaa minua.Jos kukaan ei pääse lähelle, kukaan ei myöskään voi satuttaa.
Tämä tapahtuu yleensä tiedostamatta. Tarkoitus ei ole eristäytyä. Tarkoitus on suojautua. Ongelma on, että samalla myös yhteys toisiin ihmisiin heikkenee.
Entä jos ydinkysymys ei olekaan diagnoosi?
RO-DKT:n yksi keskeisimmistä ajatuksista on, että ylikontrolloivan ihmisen suurin kärsimys ei yleensä synny pelkästään ahdistuksesta, masennuksesta tai syömishäiriöoireista.
Taustalla vaikuttaa usein krooninen emotionaalinen yksinäisyys. Emotionaalinen yksinäisyys tarkoittaa kokemusta siitä, ettei tule aidosti nähdyksi, ymmärretyksi tai kohdatuksi. Tämä voi tapahtua silloinkin, kun elämässä on ystäviä, kumppani tai perhe. Ihminen voi olla jatkuvasti muiden ympäröimä ja silti tuntea olevansa yksin.
Moni kuvailee kokemusta näin:
”Minulla on ihmisiä ympärilläni, mutta kukaan ei oikeasti tunne minua.”
Tästä syystä moni huomaa käyttäneensä vuosia etsiessään oikeaa diagnoosia, vaikka todellinen helpotus alkaa vasta silloin, kun hän ymmärtää omaa toimintatapaansa ja suhdettaan muihin ihmisiin.
Miten yksinäisyys voi syntyä huomaamatta?
Ylikontrolliin taipuvainen ihminen suojaa itseään usein pitämällä vaikeat tunteet omana tietonaan.
Hän ei välttämättä kerro:
- pettymyksistään
- epävarmuudestaan
- häpeästään
- avuntarpeestaan
Ulospäin hän saattaa näyttää rauhalliselta, pärjäävältä ja vahvalta. Muut ihmiset näkevät tämän ulkokuoren. Sisäinen kokemus jää piiloon. Vaikka ihminen kaipaisi läheisyyttä, hänen ilmeensä, kehonkielensä tai tapansa kommunikoida voivat viestittää etäisyyttä. Muut saattavat tulkita tämän itsenäisyydeksi tai haluttomuudeksi tulla lähelle.
Näin syntyy paradoksi:
Mitä enemmän ihminen yrittää suojata itseään yksinäisyydeltä, sitä yksinäisemmäksi hän voi lopulta tulla.
Moni ylikontrolloiva ihminen ei koe olevansa yksin siksi, ettei ympärillä olisi ihmisiä. Hän kokee olevansa yksin siksi, ettei kukaan näe sitä osaa hänestä, joka kantaa epävarmuutta, häpeää tai avun tarvetta.
Tie ulos sumusta
Jos mikään diagnoosi ei ole tuntunut täysin omalta, se ei tarkoita, että sinua ei voisi auttaa. Se ei myöskään tarkoita, että sinussa olisi jotakin perustavanlaatuisesti vialla. Joskus kyse on siitä, että huomio on ollut oireissa, vaikka niiden taustalla oleva toimintamalli on jäänyt tunnistamatta.
RO-DKT:ssa toipumisen tavoitteena ei ole oppia kontrolloimaan itseään vielä paremmin. Tavoitteena on oppia radikaalia avoimuutta. Radikaali avoimuus tarkoittaa valmiutta tarkastella itseään, omia uskomuksiaan ja toimintatapojaan uudesta näkökulmasta. Se tarkoittaa myös rohkeutta tulla näkyväksi toisille ihmisille sellaisena kuin todella on.
Kun ihminen oppii vähitellen rentouttamaan ylikontrolliaan, jakamaan sisäistä maailmaansa ja ottamaan vastaan yhteyttä toisilta ihmisiltä, hän voi saada kokemuksen siitä, että kuuluu jälleen johonkin.
Entä jos ongelma ei olekaan se, että sinulta puuttuu oikea diagnoosi?
Joskus tärkein kysymys ei ole:
”Mikä minua vaivaa?”
Vaan:
”Mikä estää minua kokemasta yhteyttä muihin ihmisiin?”
Juuri tämän kysymyksen äärelle moni löytää tiensä RO-DKT:ssa.
Miten Mediferrossa ymmärrämme tätä kokemusta?
Usein ihmiset hakeutuvat vastaanotolle ajatellen, että heiltä puuttuu vielä yksi oikea diagnoosi. Monesti tärkein oivallus syntyy kuitenkin silloin, kun huomio siirtyy oireista niiden taustalla olevaan toimintatapaan. Moni vastaanotolle hakeutuva ihminen kuvaa samaa kokemusta:
”Minulle on annettu selityksiä oireilleni, mutta en vieläkään ymmärrä itseäni.”
Tällöin huomio siirtyy pois yksittäisistä oireista kohti laajempaa kysymystä:
Miten olen oppinut selviytymään maailmassa, ja miten tämä selviytymistapa vaikuttaa hyvinvointiini, ihmissuhteisiini ja kokemukseeni itsestäni?
Joillekin ihmisille ylikontrollin ja emotionaalisen yksinäisyyden näkökulma tarjoaa ensimmäisen selitysmallin, joka tuntuu kuvaavan omaa kokemusta kokonaisuutena eikä vain yksittäisten oireiden kautta.
Tunnistatko itsesi tästä?
Jos olet saanut useita diagnooseja mutta tunnet silti, ettei mikään niistä täysin kuvaa kokemustasi, taustalla voi olla ylikontrolli tai emotionaalinen yksinäisyys.
Usein helpotus alkaa siitä oivalluksesta, ettei kysymys ole siitä, että olisit liian monimutkainen ymmärrettäväksi. Voi olla, että et ole vielä saanut sellaista selitystä, joka auttaisi näkemään kokonaiskuvan.
Ja joskus juuri siitä ymmärryksestä alkaa todellinen muutos.
