Miksi pienikin muutos suunnitelmiin ahdistaa niin paljon?
Kun aikataulumuutos tuntuu katastrofilta, kyse ei välttämättä ole herkkyydestä vaan hallinnan tarpeesta
”Miksi tämä vaikuttaa minuun näin paljon?”
Kumppani ilmoittaa myöhästyvänsä.
Palaveri siirtyy.
Ravintolavaraus peruuntuu.
Päivän suunnitelma muuttuu.
Toiset näyttävät kohauttavan olkiaan ja jatkavan matkaa eteenpäin.
Sinä et pysty.
Mieli alkaa käydä ylikierroksilla.
Keho jännittyy.
Ärsytys kasvaa.
Ahdistus nousee.
Ja samalla mieleen hiipii häpeä:
”Eihän tämän pitäisi olla näin iso asia.”
Jos tunnistat tämän kokemuksen, et ole yksin.
Moni ajattelee tällöin olevansa liian herkkä tai huono käsittelemään stressiä.
Todellisuudessa taustalla voi olla jotakin aivan muuta.
Kyse voi olla siitä, että ennustettavuus, suunnitelmat ja hallinnan tunne ovat muodostuneet tärkeiksi turvallisuuden lähteiksi.
Miksi muutos tuntuu toisille paljon vaikeammalta?
Useimmat ihmiset pitävät siitä, että asiat sujuvat suunnitelmien mukaan.
Ylikontrollipiirteiselle ihmiselle suunnitelmat eivät kuitenkaan ole vain käytännön järjestelyjä.
Ne ovat tapa säädellä omaa oloa.
Suunnitelmat luovat:
- ennustettavuutta
- hallinnan tunnetta
- turvallisuutta
- järjestystä
Kun suunnitelma muuttuu, kyse ei välttämättä tunnu pelkältä aikataulumuutokselta.
Tuntuu siltä kuin jokin tärkeä tukipilari horjuisi.
Siksi ulkopuoliselle pieni asia voi sisältäpäin tuntua yllättävän suurelta.
Miksi myöhästyminen voi tuntua niin kuormittavalta?
Ajatellaan tavallista tilannetta.
Ystävä ilmoittaa olevansa 20 minuuttia myöhässä.
Moni ajattelee:
”Harmi, mutta ei voi mitään.”
Ylikontrolliin taipuvaisen ihmisen mielessä voi käynnistyä aivan toisenlainen prosessi:
- Miksi tästä ei kerrottu aikaisemmin?
- Vaikuttaako tämä loppupäivään?
- Joudunko muuttamaan koko suunnitelmani?
- Voinko enää luottaa sovittuihin asioihin?
- Mitä muuta odottamatonta tapahtuu?
Ulospäin kyse näyttää liittyvän myöhästymiseen.
Todellisuudessa reaktio liittyy usein siihen, että ennustettavuus rikkoutui.
OCPD:n ytimessä on usein turvallisuuden tarve
Pakko-oireiseen persoonallisuushäiriöön (OCPD) liitetään yleensä perfektionismi.
Se on totta, mutta ilmiö on syvempi.
Monelle OCPD-piirteiselle ihmiselle kontrolli ei ole tavoite itsessään.
Kontrolli on keino tuntea olonsa turvalliseksi.
Kun asiat ovat järjestyksessä:
- olo rauhoittuu
- epävarmuus vähenee
- maailma tuntuu ennustettavalta
Kun järjestys rikkoutuu:
- ahdistus lisääntyy
- sisäinen jännitys kasvaa
- mieli alkaa etsiä tapoja palauttaa kontrolli
Siksi suunnitelmat eivät ole vain suunnitelmia.
Niistä voi tulla tapa säädellä turvattomuuden tunnetta.
Ahdistus ei aina näytä ahdistukselta
Moni sanoo:
”En minä ole ahdistunut. Olen vain ärsyyntynyt.”
Usein nämä eivät sulje toisiaan pois.
Ahdistus voi näkyä esimerkiksi:
- kärsimättömyytenä
- ärtymyksenä
- kriittisyytenä
- vetäytymisenä
- tarpeena kontrolloida enemmän
Läheiset näkevät helposti vain käyttäytymisen.
He eivät näe sitä sisäistä kuormitusta, joka käyttäytymisen taustalla tapahtuu.
Tästä syystä ympäristö saattaa tulkita tilanteen väärin.
Miksi epävarmuus tuntuu lähes sietämättömältä?
Epävarmuus kuuluu elämään.
Kukaan ei voi tietää varmasti:
- mitä huomenna tapahtuu
- meneekö suunnitelma toteutumaan
- pysyvätkö ihmiset aikatauluissa
- miten muut käyttäytyvät
Useimmat ihmiset eivät pidä epävarmuudesta.
Ylikontrolliin taipuvaiselle ihmiselle epävarmuus voi kuitenkin tuntua huomattavasti voimakkaammin.
Ajatukset voivat olla esimerkiksi:
- En tiedä milloin tämä päättyy.
- En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi.
- En tiedä voinko luottaa tähän.
- En tiedä olenko valmistautunut riittävästi.
Tällöin hermosto alkaa etsiä lisää varmuutta.
Mutta koska täydellistä varmuutta ei ole mahdollista saavuttaa, syntyy jatkuva sisäinen ristiriita.
Miksi läheiset ymmärtävät tilanteen usein väärin?
Ulkopuolisen silmissä tilanne näyttää usein yksinkertaiselta.
Hän saattaa ajatella:
”Miksi tästä pitää tehdä niin suuri numero?”
Tai:
”Miksi et vain jousta?”
Todellisuudessa kyse ei yleensä ole halusta olla hankala.
Kyse on siitä, että hermosto reagoi muutokseen voimakkaammin kuin ulkopuolinen ymmärtää.
Tämä ei tarkoita, että reaktio olisi hyödyllinen.
Mutta sen ymmärtäminen auttaa näkemään tilanteen myötätuntoisemmin.
Miksi joustaminen tuntuu niin vaikealta?
Moni sanoo itselleen:
”Minun pitäisi vain opetella joustamaan.”
Ongelma on, että joustaminen ei tunnu neutraalilta.
Se tuntuu riskiltä.
Taustalla voi olla uskomuksia kuten:
- Jos joustan, asiat menevät pieleen.
- Jos en hallitse tilannetta, menetän otteeni.
- Jos en varaudu kaikkeen, jotain pahaa tapahtuu.
Tällöin joustaminen ei tunnu vapauttavalta.
Se tuntuu uhkaavalta.
RO-DKT:n näkökulma: ongelma ei ole kontrolli vaan joustamattomuus
RO-DKT:ssa lähtökohta on mielenkiintoinen.
Tavoitteena ei ole tehdä ihmisestä vähemmän tunnollista tai järjestelmällistä.
Ongelmana ei ole kontrolli.
Ongelmaksi kontrolli muuttuu silloin, kun siitä tulee ainoa keino tuntea olonsa turvalliseksi.
Jos kaikki turvallisuus rakentuu ennustettavuuden varaan, pienikin muutos voi horjuttaa koko järjestelmää.
RO-DKT:ssa harjoitellaan ajatusta:
”En pidä tästä muutoksesta.”
Ja samanaikaisesti:
”Pystyn silti selviytymään siitä.”
Juuri tässä syntyy psykologinen joustavuus.
Mitä todellinen muutos tarkoittaa?
Moni kuvittelee muutoksen tarkoittavan sitä, ettei muutokset enää koskaan ärsytä.
Todellinen muutos ei yleensä näytä siltä.
Muutos näyttää enemmän tältä:
- huomaat ahdistuksen
- tunnistat sen syyn
- et taistele sitä vastaan
- et rakenna lisää kontrollia sen ympärille
- toimit silti tilanteessa
Tällöin elämä ei enää riipu siitä, toteutuuko suunnitelma täydellisesti.
Turvallisuus ei synny täydellisestä ennustettavuudesta.
Turvallisuus syntyy luottamuksesta siihen, että pystyt selviytymään myös silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan.
Yhteenveto
Jos pienetkin muutokset suunnitelmiin aiheuttavat voimakasta ahdistusta, kyse ei välttämättä ole herkkyydestä tai huonosta stressinsietokyvystä.
Taustalla voi olla ylikontrolli, voimakas ennustettavuuden tarve tai vaikeus sietää epävarmuutta.
Monelle hallinta on ollut vuosien ajan tärkeä tapa rakentaa turvallisuuden tunnetta.
Siksi tärkein kysymys ei ehkä ole:
”Miksi en voi vain joustaa?”
Vaan:
”Voisinko opetella tuntemaan oloni turvalliseksi myös silloin, kun kaikkea ei voi hallita?”
Usein juuri tästä alkaa todellinen muutos.
