Kaikkein hämmentävintä on usein se, että juuri se nuori, josta aikuiset ovat olleet vähiten huolissaan, voi olla se, joka lopulta ei enää pysty lähtemään kouluun.
Kun tunnollinen ja hyvin käyttäytyvä nuori ei enää jaksa
Monelle vanhemmalle koulukieltäytyminen tulee täydellisenä yllätyksenä.
Kyse ei välttämättä ole nuoresta, jonka kanssa on ollut vuosien ajan vaikeuksia. Usein kyse on juuri päinvastaisesta. Nuori on ollut tunnollinen. Läksyt on tehty. Kokeisiin on luettu. Opettajat ovat pitäneet häntä vastuullisena ja yhteistyökykyisenä. Hänestä ei ole tarvinnut kantaa erityistä huolta.
Ja sitten tapahtuu jotakin.
Aamut muuttuvat vaikeiksi.
Vatsaan sattuu.
Päätä särkee.
Itku tulee helposti.
Kouluun lähtö alkaa vaatia valtavia ponnisteluja. Lopulta nuori ei enää lähde. Moni vanhempi kysyy tässä vaiheessa samaa kysymystä:
”Mitä oikein tapahtui?”
Hyvin usein kyse ei ole laiskuudesta, välinpitämättömyydestä tai motivaation puutteesta. Kyse voi olla siitä, että pitkään pärjännyt nuori ei enää jaksa kannatella kaikkea sitä kuormaa, jota hän on kantanut yksin.
Koulukieltäytyminen ei ole aina hallinnan puutetta
Kun puhutaan koulukieltäytymisestä, ilmiö yhdistetään helposti sääntöjen rikkomiseen, uhmakkuuteen tai haluttomuuteen. RO-DKT:n (Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia) näkökulmasta osalla nuorista tilanne on täysin päinvastainen. Moni koulukieltäytyvä nuori ei kärsi liian vähäisestä itsehillinnästä.
Pitkään jatkuessaan tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa hermosto ei enää jaksa ylläpitää samaa suorituskyvyn tasoa. Silloin kouluun lähteminen ei tunnu tavalliselta velvollisuudelta. Se voi tuntua mahdottomalta.
Nuori, jonka hätä ei näy ulospäin
Yksi ylikontrollin hankalimmista piirteistä on se, että pahaa oloa on usein vaikea havaita ulospäin. Moni ylikontrolloitu nuori on mestari näyttämään, että kaikki on hyvin. Hän ei välttämättä valita. Hän ei välttämättä pyydä apua. Hän ei välttämättä halua huolestuttaa ketään. Kun häneltä kysytään vointia, vastaus voi olla:
”Ihan hyvin.”
Vaikka todellisuus olisi jotakin aivan muuta.
Vastaanotolla kohtaan usein nuoria, joiden koulunkäynnin vaikeudet ovat olleet olemassa pitkään ennen kuin kukaan ympärillä olevista aikuisista on ymmärtänyt niiden vakavuutta. Nuori on käyttänyt suuren osan energiastaan siihen, että hän näyttäisi pärjäävältä. Siksi koulukieltäytyminen tulee vanhemmille ja opettajille usein suurena yllätyksenä. Todellisuudessa kyse ei yleensä ole äkillisestä muutoksesta. Kyse on pitkään jatkuneesta kuormituksesta, joka on lopulta ylittänyt nuoren voimavarat.
Kun virheen tekeminen alkaa tuntua vaaralliselta
Monelle nuorelle koulu ei ole kuormittava siksi, että oppisisällöt olisivat liian vaikeita. Koulu voi muuttua kuormittavaksi siksi, että siellä täytyy tulla nähdyksi.
Vastata tunnilla.
Tehdä virheitä muiden edessä.
Pyytää apua.
Kestää arviointia.
Sietää epävarmuutta.
Jos nuori on hyvin perfektionistinen tai ylikontrolliin taipuvainen, pienistäkin epäonnistumisista voi tulla suhteettoman suuria uhkia.
Yksi huonosti mennyt esitelmä.
Yksi epäonnistunut koe.
Yksi kiusallinen sosiaalinen tilanne.
Yksi kokemus siitä, ettei ollut riittävän hyvä.
Tällaiset kokemukset voivat alkaa vähitellen rakentaa uskomusta siitä, että koulu ei ole turvallinen paikka.
Kaikkein vaikeinta ei välttämättä ole opiskelu
Moni aikuinen olettaa, että koulunkäynti kuormittaa ensisijaisesti oppituntien vuoksi. Monelle ylikontrolloidulle nuorelle vaikeinta eivät kuitenkaan ole oppiaineet. Usein kuormittavampia ovat tilanteet, joissa ei ole selkeitä sääntöjä.
Välitunnit.
Ruokailut.
Ryhmätyöt.
Juhlat.
Luokkaretket.
Tilanteet, joissa pitäisi vain olla muiden ihmisten kanssa. Ylikontrolliin liittyvä hermosto viihtyy rakenteessa. Kun tiedetään mitä tehdään, missä järjestyksessä ja millä säännöillä, olo on turvallisempi. Sosiaaliset tilanteet ovat usein ennakoimattomia. Juuri siksi ne voivat tuntua erityisen kuormittavilta. Moni nuori kuvaa kokevansa ulkopuolisuutta silloinkin, kun hän seisoo muiden keskellä.
Kun koti muuttuu turvasatamaksi
Kouluun lähtemättä jääminen helpottaa usein hetkellisesti oloa. Ahdistus vähenee. Keho rauhoittuu. Tilanteet, jotka tuntuvat vaarallisilta tai kuormittavilta, jäävät kohtaamatta. Tämä helpotus on hyvin ymmärrettävä. Ongelma on siinä, että mitä pidempään vältettävä tilanne pysyy poissa, sitä vaikeammalta siihen palaaminen alkaa tuntua. Vähitellen koti voi muuttua paikaksi, jossa olo on turvallinen. Ja ulkomaailma paikaksi, joka tuntuu yhä uhkaavammalta.
Nuori ei vetäydy siksi, että haluaisi luopua elämästään. Hän vetäytyy, koska hermosto yrittää suojella häntä.
Entä vanhemmat?
Tässä tilanteessa myös vanhemmat ovat usein valtavan kuormittuneita. Moni vanhempi pohtii:
”Pitäisikö minun vaatia enemmän?”
”Olenko ollut liian pehmeä?”
”Teenko jotain väärin?”
Todellisuudessa kyse on harvoin yksittäisistä kasvatusvirheistä. Silti ympäristö voi tahtomattaan vahvistaa ylikontrollia. Jos puhe keskittyy jatkuvasti suorituksiin, arvosanoihin ja pärjäämiseen, nuori voi alkaa uskoa yhä vahvemmin, että hänen arvonsa riippuu onnistumisesta.
Toisaalta myös ylisuojelu voi vahvistaa käsitystä siitä, että maailma on liian vaarallinen kohdattavaksi. Siksi tärkeintä ei yleensä ole lisätä painetta eikä poistaa kaikkea vaikeaa.
Tärkeintä on auttaa nuorta kokemaan, ettei hänen tarvitse selviytyä yksin.
Miten nuorta autetaan?
Ylikontrolliin liittyvissä koulunkäynnin haasteissa ratkaisu ei useinkaan löydy lisäämällä kontrollia. Moni nuori kontrolloi jo valmiiksi enemmän kuin tarpeeksi. Sen sijaan tarvitaan turvallisuutta. Yhteyttä. Joustavuutta. Mahdollisuutta olla epätäydellinen.
RO-DKT:ssa huomio ei keskity vain siihen, miten nuori saadaan takaisin kouluun. Huomio kohdistuu siihen, mitä hänen hermostossaan tapahtuu ja miksi koulu on muuttunut niin kuormittavaksi. Tavoitteena ei ole tehdä nuoresta entistä tehokkaampaa suorittajaa. Tavoitteena on auttaa häntä rakentamaan turvallisempaa suhdetta itseensä, muihin ihmisiin ja maailmaan ympärillään.
Milloin kannattaa hakea apua?
Apua kannattaa hakea erityisesti silloin, kun:
- poissaolot lisääntyvät
- kouluun lähtö aiheuttaa voimakasta ahdistusta
- nuori vetäytyy ihmissuhteista
- toimintakyky alkaa heikentyä
- perhe kokee olevansa umpikujassa
- tilanne jatkuu viikkoja tai kuukausia ilman helpotusta
Mitä aikaisemmin tilanteeseen puututaan, sitä helpompi sitä on yleensä lähteä purkamaan.
Entä jos kyse ei olekaan motivaation puutteesta?
Tämä on ehkä tärkein asia, jonka koulusta pois jäävän nuoren vanhemman haluaisin kuulla. Kaikki koulukieltäytyminen ei johdu siitä, ettei nuori välittäisi koulusta. Joskus kyse on päinvastoin. Kyse on nuoresta, joka on yrittänyt liian pitkään liian paljon. Nuoresta, joka on ollut tunnollinen, vastuullinen ja vahva. Nuoresta, joka on pitänyt itsensä kasassa niin kauan, ettei kukaan huomannut hänen tarvitsevan apua.
Ja juuri silloin, kun hän ei enää jaksa tehdä sitä yksin, koulunkäynti alkaa romahtaa. Siksi koulukieltäytymisen taustalla ei aina ole motivaation puute. Joskus taustalla on ylikontrolloitu hermosto, joka on ollut hälytystilassa liian kauan.
Usein kaikkein helpottavin oivallus vanhemmille ja nuorelle on se, ettei kyse välttämättä ole siitä, ettei nuori halua mennä kouluun.
Joskus kyse on siitä, että hän on yrittänyt liian pitkään selviytyä yksin.
Ja juuri silloin apua tarvitaan kaikkein eniten.