Näkymätön ylikontrolli viestinnässä – miksi oikeassa oleminen voi etäännyttää meitä toisistamme?

Asiantuntijatyössä, työyhteisöissä ja ammatillisissa keskusteluissa törmäämme ajoittain tilanteisiin, joissa jokin kommentti tai palaute herättää yllättävän voimakkaan reaktion. Viesti voi olla ulkoisesti asiallinen, huolellisesti perusteltu ja täynnä faktatietoa. Silti sen sävyyn saattaa kätkeytyä jotain, mikä saa vastaanottajan vetäytymään puolustuskannalle.

Usein kyse ei ole pahantahtoisuudesta. Taustalla voi olla ilmiö, jota RO-DKT-terapiassa kutsutaan ylikontrolliksi. Ylikontrolli ei näy räjähtelevänä käytöksenä tai avoimena aggressiona. Päinvastoin. Se ilmenee usein tunnollisuutena, korkeina standardeina, vastuullisuutena ja vahvana pyrkimyksenä tehdä asiat oikein.

Nämä ominaisuudet ovat arvokkaita. Ne rakentavat luotettavuutta, laatua ja turvallisuutta. Mutta silloin, kun niistä tulee liian jäykkiä, ne voivat alkaa vaikeuttaa juuri sitä, mitä ihmiset eniten tarvitsevat: yhteyttä toisiinsa.

Kun asiantuntemuksesta tulee suojakilpi

Moni tunnistaa tilanteen, jossa oma näkökulma tuntuu tärkeältä puolustaa. Joskus keskustelu alkaa huomaamattomasti siirtyä yhteistyöstä asemien vartiointiin.

Tällöin viestissä saattaa korostua oma kokemus, pitkä työura tai asiantuntijastatus. Tarkoituksena ei yleensä ole painostaa muita, vaan suojata itseä epävarmuudelta.

Mitä enemmän koemme uhkaa, sitä enemmän saatamme nojata saavutuksiimme.

Sisäisesti viesti voi kuulostaa tältä:

”Jos osoitan kaikille, kuinka paljon tiedän, minua ei voida kyseenalaistaa.”

Vaikka tarkoitus olisi hyvä, vastaanottaja voi kokea tilanteen toisin. Keskustelu muuttuu helposti dialogista valtataisteluksi, jossa keskitytään siihen, kuka on oikeassa sen sijaan, että pohdittaisiin yhdessä, mikä on totta.

Korjaamisen tarve ei aina synny uteliaisuudesta

Ylikontrolliin liittyy usein vahva velvollisuudentunto. Kun havaitsemme virheen, epätarkkuuden tai asian, joka poikkeaa omasta käsityksestämme, meille voi herätä voimakas tarve puuttua siihen välittömästi.

Tämä näkyy esimerkiksi tilanteissa, joissa huomio kiinnittyy keskustelun ydinsisällön sijaan yksittäisiin sanavalintoihin, yksityiskohtiin tai pieniin epätarkkuuksiin.

Korjaamisen taustalla ei välttämättä ole halu vähätellä toista. Usein kyse on aidosta huolesta, vastuuntunnosta tai halusta estää virheellisen tiedon leviämistä.

Silti kannattaa pysähtyä kysymään:

Auttaisiko juuri tämä korjaus yhteistä keskustelua eteenpäin vai palveleeko se enemmän omaa tarvetta lievittää epämukavaa tunnetta?

Joskus suurin viisaus ei ole siinä, että huomaa virheen, vaan siinä, että osaa arvioida, milloin siihen kannattaa tarttua.

Oman kokemuksen ansa

Asiantuntijuus tuo mukanaan valtavasti arvokasta tietoa. Samalla siihen liittyy riski.

Mitä enemmän kokemusta kertyy, sitä helpommin alkaa tuntua siltä, että oma näkökulma edustaa todellisuutta sellaisenaan.

Kun kohtaamme uuden näkökulman, ensimmäinen ajatuksemme voi olla:

”En ole koskaan nähnyt tällaista.”

Huomaamattamme siitä voi tulla:

”Koska en ole nähnyt tällaista, sitä ei voi olla olemassa.”

Juuri tässä kohtaa radikaali avoimuus alkaa. Se tarkoittaa halukkuutta pitää mahdollisena, että oma näkökulmamme on vain osa kokonaisuutta.

Kokemus on arvokas opettaja, mutta se ei koskaan näytä koko maisemaa.

Epäsuora kontrolli on edelleen kontrollia

Kaikki vaatimukset eivät kuulosta vaatimuksilta.

Joskus ihminen ei sano suoraan, mitä hän haluaa. Sen sijaan hän esittää huolestuneita huomioita, vihjauksia tai moraalisia kannanottoja, joiden tarkoituksena on saada toinen muuttamaan toimintaansa.

Pinnan alla voi olla ajatus:

”En halua vaikuttaa vaativalta, mutta toivon silti, että toimit niin kuin minä pidän oikeana.”

Tällainen viestintä on usein tiedostamatonta. Se voi kuitenkin aiheuttaa vastaanottajassa painostuksen tunnetta, koska viestin todellinen tarkoitus jää piiloon.

Avoin ja suora pyyntö on yleensä turvallisempi vaihtoehto kuin epäsuora vaikuttaminen.

Mitä tehdä, kun palaute herättää puolustusreaktion?

Useimmat meistä tunnistavat hetken, jolloin sydän alkaa hakata hieman nopeammin sähköpostia lukiessa.

Ehkä joku kyseenalaistaa osaamisemme.

Ehkä joku tulkitsee sanamme väärin.

Ehkä tunnemme tulleemme epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi.

Ylikontrolloitu mieli reagoi näihin tilanteisiin usein kiristymällä. Juuri silloin olisi kuitenkin hyödyllistä tehdä päinvastoin.

Istua hieman taaksepäin.

Hidastaa hengitystä.

Odottaa ennen vastaamista.

Moni konflikti syntyy siitä, että reagoimme ensimmäiseen tunteeseen emmekä siihen, mitä todella haluaisimme edustaa.

Itsekysely avaa uusia näkökulmia

RO-DKT:ssa yksi keskeisimmistä taidoista on itsekysely.

Itsekysely ei tarkoita itsensä arvostelemista. Se tarkoittaa uteliasta suhtautumista omaan kokemukseen.

Kun tunnistat itsessäsi voimakkaan tarpeen puolustaa kantaasi, voit pysähtyä hetkeksi seuraavien kysymysten äärelle:

• Mitä tämä tunne yrittää minulle kertoa?
• Voisiko toisella olla hallussaan tietoa, jota minulla ei ole?
• Mitä pelkään menettäväni, jos en pidä kiinni näkökulmastani juuri nyt?
• Pyrinkö ymmärtämään vai voittamaan?

Nämä kysymykset eivät tee meistä vähemmän asiantuntevia.

Ne tekevät meistä joustavampia.

Aito asiantuntijuus kestää epävarmuutta

Vahva asiantuntijuus ei tarkoita sitä, ettei koskaan erehdy.

Se tarkoittaa sitä, että pystyy tarkastelemaan omaa ajatteluaan ilman, että oma arvo ihmisenä on siitä riippuvainen.

Parhaat keskustelut syntyvät harvoin tilanteissa, joissa toinen osapuoli voittaa väittelyn. Ne syntyvät tilanteissa, joissa molemmat uskaltavat tuoda esiin oman näkökulmansa ja samalla säilyttää uteliaisuuden toisen kokemusta kohtaan.

Radikaalisti avoin ihminen ei luovu asiantuntemuksestaan.

Hän luopuu tarpeesta olla jatkuvasti oikeassa.

Yhteys on tärkeämpää kuin voitto

Moni meistä on kasvanut uskomaan, että ammattitaidon merkki on virheettömyys. Todellisuudessa ihmiset rakentavat luottamusta hieman toisin.

Luottamus syntyy siitä, että olemme samanaikaisesti päteviä ja inhimillisiä.

Että osaamme perustella näkemyksemme, mutta myös kuunnella.

Että uskallamme korjata virheitä, mutta myös myöntää omamme.

Seuraavan kerran, kun huomaat haluavasi lähettää terävän oikaisun, puolustuspuheen tai vastakommentin, pysähdy hetkeksi.

Kysy itseltäsi:

”Mitä tapahtuisi, jos yrittäisin tällä kertaa olla vähemmän oikeassa ja enemmän yhteydessä?”

Usein juuri silloin alkaa syntyä jotakin arvokkaampaa kuin voitto keskustelussa: aito kohtaaminen.