Miksi epäonnistun aina?

Moni tunnistaa tämän ajatuksen. Jokin ei mene suunnitelmien mukaan. Teet virheen työssä. Et saavuta tavoitettasi. Sanot jotain, mitä kadut myöhemmin.

Ja lähes välittömästi mieleen nousee ajatus:

”Minä epäonnistun aina.”

Hetkessä yksi tapahtuma muuttuu todisteeksi jostakin paljon suuremmasta. Ei enää siitä, että jokin asia meni huonosti. Vaan siitä, että sinä olet epäonnistuja. Jos tämä kuulostaa tutulta, et ole yksin.

Moni älykäs, tunnollinen ja vastuullinen ihminen kamppailee juuri tämän kokemuksen kanssa. Usein kyse ei kuitenkaan ole siitä, että ihminen epäonnistuisi tavallista enemmän. Kyse on siitä, miten mieli tulkitsee epäonnistumisia.

Miksi tuntuu siltä, että epäonnistun aina?

Ensimmäinen asia, joka kannattaa huomata, on sana aina. Kun ihminen sanoo itselleen:

”Minä epäonnistun aina.”

hän ei yleensä kuvaa todellisuutta vaan omaa kokemustaan. Ajatus kuulostaa faktalta, mutta useimmiten kyse on mielen tavasta tulkita tapahtumia.

Jos pysähtyy hetkeksi tarkastelemaan asiaa, huomaa yleensä nopeasti, ettei väite pidä kirjaimellisesti paikkaansa.

Olet todennäköisesti onnistunut monissa asioissa:

opinnoissa
työssä
ihmissuhteissa
arjen velvollisuuksissa
vaikeista tilanteista selviytymisessä

Silti mieli voi palauttaa esiin juuri ne hetket, joissa jokin meni pieleen. Tämä ei tarkoita, että olisit epärehellinen itsellesi. Kyse on siitä, että ihmisen mieli ei ole puolueeton tarkkailija.

Miksi onnistumiset unohtuvat mutta virheet jäävät mieleen?

Ylikontrolliin taipuvaisilla ihmisillä huomio kiinnittyy usein poikkeuksellisen nopeasti virheisiin, ongelmiin ja riskeihin. Se voi olla hyödyllinen ominaisuus.

Sama kyky auttaa:

huomaamaan yksityiskohtia
ennakoimaan ongelmia
tekemään työn huolellisesti
kantamaan vastuuta

Mutta sillä on myös kääntöpuoli. Kun huomio kohdistuu jatkuvasti siihen, mikä voisi mennä pieleen, onnistumiset alkavat näyttää itsestään selviltä ja virheet poikkeuksellisen suurilta.

RO-DKT:ssa (Radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia) tätä kuvataan joskus vertaamalla ihmisiä ruusutarhassa kävelemiseen. Toinen huomaa ensimmäisenä kukat. Toinen huomaa ensimmäisenä piikit. Molemmat näkevät saman todellisuuden, mutta heidän huomionsa kohdistuu eri asioihin.

Perfektionismin ansa

Moni epäonnistumisen tunteen kanssa kamppaileva ihminen ei oikeastaan tavoittele onnistumista. Hän tavoittelee virheettömyyttä. Ja siinä on valtava ero. Jos tavoitteena on tehdä asiat riittävän hyvin, onnistumisen kokemuksia syntyy paljon. Jos tavoitteena on tehdä kaikki täydellisesti, lähes jokainen suoritus sisältää jotakin korjattavaa.

Silloin mieli alkaa tulkita tavallisia inhimillisiä erehdyksiä merkkeinä epäonnistumisesta. Esimerkiksi:

Projekti valmistuu ajallaan. Siinä on yksi pieni virhe. Moni ihminen ajattelisi:

”Hyvä kokonaisuus. Korjaan tuon yhden kohdan.”

Perfektionistinen mieli saattaa ajatella:

”Miten saatoin tehdä tällaisen virheen?”

Virhe alkaa määrittää koko suoritusta.

Miksi olen itselleni niin ankara?

Moni uskoo, että ankara itsekritiikki auttaa kehittymään. Todellisuudessa taustalla voi olla jotakin aivan muuta. Usein voimakas itsesyytös toimii eräänlaisena suojakilpenä. Jos arvostelen itseäni ensin, kukaan muu ei pääse satuttamaan minua yhtä paljon. Jos lasken odotukset itseäni kohtaan tarpeeksi alas, minun ei ehkä tarvitse kohdata mahdollista pettymystä myöhemmin.

Tällainen logiikka on täysin ymmärrettävää. Ongelma on, että samalla ihminen alkaa kohdella itseään tavalla, jolla hän ei koskaan kohtelisi ketään muuta. Ajattele hetki: Puhuisitko ystävällesi samalla tavalla kuin puhut itsellesi epäonnistumisen hetkellä?

Usein vastaus on ei.

Kun epäonnistumisesta tulee identiteetti

Yksi tärkeimmistä asioista on oppia ero teon ja identiteetin välillä.

Esimerkiksi:

Tein virheen.
Hankkeeni epäonnistui.
Tämä tavoite ei toteutunut.

ovat kuvauksia tapahtumista.

Sen sijaan:

Olen epäonnistuja.
Olen huono.
Olen kelvoton.

ovat arvioita ihmisestä. Nämä eivät ole sama asia. Moni ihminen huomaa kuitenkin yhdistävänsä ne toisiinsa. Virhe muuttuu helposti todisteeksi siitä, että koko ihminen on viallinen. Juuri tässä kohtaa häpeä astuu kuvaan. Pettymys kohdistuu tekoon. Häpeä kohdistuu ihmiseen.

Voinko olla erehtyväinen olematta epäonnistunut?

Tämä on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Monelle vastaus tuntuu aluksi itsestään selvältä:

”Totta kai.”

Mutta käytännössä omaan itseen sovellettuna vastaus ei olekaan yhtä helppo.

RO-DKT:n näkökulmasta yksi keskeinen taito on oppia pitämään nämä kaksi asiaa erillään:

Minä ihmisenä.
Asiat, joita teen.

Voit tehdä virheen olematta epäonnistuja.

Voit epäonnistua tehtävässä olematta epäonnistunut ihminen.

Voit tehdä huonon päätöksen olematta huono ihminen.

Tämä ei ole itsensä huijaamista. Tämä on yritys nähdä todellisuus hieman tarkemmin.

Mitä voisin oppia tästä?

Kun mieli alkaa sanoa:

”Epäonnistun aina.”

se yrittää usein lopettaa tutkimisen. RO-DKT:ssa pyritään tekemään päinvastoin. Sen sijaan että tuomitsisit itsesi, voit yrittää olla utelias.

Voit kysyä esimerkiksi:

Mitä tässä tilanteessa on sellaista, mitä en vielä näe?
Mitä voisin oppia tästä kokemuksesta?
Onko tässä jotakin, mitä voisin tehdä seuraavalla kerralla toisin?
Pidänkö itseäni saman standardin mukaan kuin muita ihmisiä?

Usein jo pelkkä uteliaisuus vähentää häpeän voimaa.

Entä jos osa minusta pelkää onnistumista?

Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta joskus epäonnistumisen tunteen taustalla voi olla myös onnistumisen pelkoa.

Onnistuminen tuo usein mukanaan:

enemmän vastuuta
enemmän näkyvyyttä
korkeampia odotuksia
uusia riskejä

Tämän vuoksi osa ihmisistä huomaa toistavansa tilanteita, joissa he päätyvät alisuoriutumaan tai sabotoimaan itseään. Ei siksi, että he haluaisivat epäonnistua. Vaan siksi, että epäonnistuminen tuntuu joskus turvallisemmalta kuin onnistumisen seuraukset.

Miten Mediferrossa ymmärrämme epäonnistumisen tunteen?

Moni vastaanotolle hakeutuva ihminen kuvaa olevansa jatkuvasti pettynyt itseensä.

Ulospäin hän voi olla:

tunnollinen
vastuullinen
ahkera
menestyvä

Silti sisäinen kokemus on:

”Mikään ei riitä.”

Taustalla voi olla esimerkiksi:

ylikontrolli
perfektionismi
häpeäherkkyys
emotionaalinen yksinäisyys
voimakas itsekritiikki
syömishäiriöoireet
ahdistuneisuus

Usein ongelma ei ole todellinen epäonnistuminen vaan se, miten mieli tulkitsee ja käsittelee virheitä.

Voiko tästä päästä eteenpäin?

Kyllä voi.

Moni huomaa vuosien jälkeen, ettei suurin ongelma ollut epäonnistuminen. Suurin ongelma oli tapa, jolla hän puhui itselleen epäonnistumisen hetkellä.

Virheet eivät ole todisteita ihmisen arvottomuudesta. Ne ovat väistämätön osa oppimista, kasvua ja ihmisyyttä. Usein muutos alkaa siitä, että lakkaa kysymästä: