Milloin terapeutin pitäisi puuttua kollegan toimintaan?
Useimmat terapeutit tietävät, miten toimia silloin, kun asiakas kohtaa vaikean tilanteen. Paljon harvemmin puhutaan siitä, miten toimia silloin, kun huoli herää kollegan toiminnasta. Milloin pitäisi sanoa jotain? Milloin pitäisi puuttua? Ja miksi juuri ne tilanteet ovat usein terapeutille yllättävän vaikeita?
Terapiatyössä puhutaan paljon rohkeudesta.
Rohkeudesta kohdata omia tunteita.
Rohkeudesta kohdata vaikeita elämäntilanteita.
Harvemmin puhutaan moraalisesta rohkeudesta ammattilaisten välillä.
Silti juuri se voi joskus olla yksi haastavimmista eettisistä tehtävistä.
Useimmat eettiset ongelmat eivät ala pahantahtoisuudesta
Kun puhumme epäeettisestä toiminnasta, mieleen saattavat nousta vakavat rikkomukset.
Todellisuudessa monet huolta herättävät tilanteet ovat paljon hienovaraisempia.
Ehkä kollega:
- lupaa enemmän kuin pystyy tarjoamaan
- käyttää menetelmää, johon hänellä ei ole riittävää koulutusta
- jättää huomioimatta asiakkaan turvallisuuteen liittyviä asioita
- toimii toistuvasti oman osaamisalueensa ulkopuolella
- suhtautuu asiakkaisiin tavalla, joka herättää huolta
Useimmiten kyse ei ole pahasta tahdosta.
Kyse voi olla kiireestä, sokeista pisteistä, liiallisesta itsevarmuudesta tai yksinkertaisesti siitä, ettei ihminen itse huomaa toiminnassaan ongelmaa.
Juuri siksi kollegojen merkitys on niin tärkeä.
Miksi puuttuminen tuntuu niin vaikealta?
Jos terapeutit ovat tottuneet vaikeisiin keskusteluihin, miksi kollegan kohtaaminen tuntuu usein niin haastavalta?
Syy löytyy usein samoista tekijöistä, joiden kanssa asiakkaatkin kamppailevat.
Saatamme pelätä:
- konfliktia
- toisen loukkaantumista
- suhteen rikkoutumista
- väärässä olemista
- oman maineen menettämistä
Tai saatamme ajatella:
”Ehkä asia ei olekaan niin vakava.”
”Joku muu varmasti puuttuu tähän.”
”Ei tämä oikeastaan kuulu minulle.”
Usein hiljaisuus ei johdu välinpitämättömyydestä.
Se johtuu epämukavuudesta.
Milloin kyse on aidosta eettisestä huolesta?
Kaikki erimielisyydet eivät ole eettisiä ongelmia.
Terapeutit voivat olla perustellusti eri mieltä esimerkiksi:
- hoitomenetelmistä
- teoreettisista näkökulmista
- terapiatyylistä
- painotuksista hoidossa
Eettinen huoli syntyy yleensä silloin, kun asiakkaan hyvinvointi, turvallisuus tai oikeudet voivat vaarantua.
Hyödyllinen kysymys on:
Olenko huolissani asiakkaan tilanteesta vai ärsyyntynyt siitä, että kollega toimii eri tavalla kuin minä itse toimisin?
Näiden kahden erottaminen on tärkeää.
Juoruilu ei ole sama asia kuin eettinen puuttuminen
Ihmisillä on luonnollinen taipumus käsitellä vaikeita tilanteita kolmannen osapuolen kanssa.
Terapiayhteisöissä tämä voi näkyä esimerkiksi huokailuna käytävillä tai huolestuneina keskusteluina kollegoiden kesken.
Ongelma on, että huolen jakaminen kolmannen henkilön kanssa ei yleensä ratkaise itse ongelmaa.
Pahimmillaan se voi ylläpitää työyhteisön jännitteitä ilman, että kukaan ottaa vastuuta tilanteesta.
RO-DKT:ssa puhutaan paljon epäsuorista sosiaalisista strategioista.
Niihin kuuluu myös tilanteet, joissa puhumme ihmisestä sen sijaan, että puhuisimme hänelle.
Eettinen toiminta edellyttää yleensä päinvastaista.
Miksi suora keskustelu on usein ensimmäinen askel?
Monien ammattieettisten periaatteiden mukaan ensimmäinen askel on mahdollisuuksien mukaan keskustella asiasta suoraan kollegan kanssa.
Tämä voi tuntua epämukavalta.
Samalla se on usein kaikkein kunnioittavin tapa toimia.
Suora keskustelu antaa mahdollisuuden sille, että:
- kyseessä on väärinkäsitys
- kollega ei ole huomannut ongelmaa
- tilanteelle löytyy konteksti, jota emme tienneet
- toimintaa voidaan korjata ilman suurempia seurauksia
Toisinaan huoli myös osoittautuu aiheettomaksi.
Sitähän emme voi tietää, jos emme koskaan kysy.
Entä jos olen itse väärässä?
Tämä on yksi tärkeimmistä kysymyksistä.
Eettiseen nöyryyteen kuuluu kyky hyväksyä, että oma tulkinta voi olla puutteellinen.
Siksi ennen puuttumista voi olla hyödyllistä kysyä itseltään:
- Mitä tietoa minulta puuttuu?
- Mitä oletuksia teen tilanteesta?
- Mihin huoleni perustuu?
- Olenko valmis muuttamaan käsitystäni, jos saan uutta tietoa?
Moraalinen rohkeus ei tarkoita varmuutta.
Se tarkoittaa halukkuutta toimia epävarmuudesta huolimatta.
Mitä RO-DKT voi opettaa tästä?
RO-DKT:n ytimessä on ajatus radikaalista avoimuudesta.
Se tarkoittaa valmiutta kohdata asioita, jotka ovat epämiellyttäviä, haastavia tai oman maailmankuvan kanssa ristiriidassa.
Tämä koskee myös ammattilaisten välisiä suhteita.
Joskus avoimuus tarkoittaa sitä, että olemme valmiita kysymään:
”Voisinko olla väärässä?”
Toisinaan avoimuus tarkoittaa:
”Entä jos minun pitäisi sanoa tämä ääneen, vaikka se jännittää?”
Kummassakin tapauksessa tavoitteena ei ole voittaa keskustelua.
Tavoitteena on palvella suurempaa arvoa.
Asiakkaan hyvinvointia.
Kun puuttumatta jättäminen tuntuu helpommalta
Useimmat terapeutit muistavat tilanteita, joissa huoli heräsi, mutta mitään ei tullut sanottua.
Se on inhimillistä.
Silti joskus tärkein eettinen kysymys ei ole:
”Pitäisikö minun puuttua?”
Vaan:
”Miksi minun on niin vaikea puuttua?”
Vastaus voi kertoa jotakin tärkeää omista moraalitunteistamme.
Pelosta.
Häpeästä.
Tarpeesta tulla pidetyksi.
Tai halusta välttää konflikteja.
Juuri siksi kollegan toimintaan puuttuminen ei ole pelkästään ammatillinen taito.
Se on myös henkilökohtaisen kasvun paikka.
Moraalinen rohkeus alkaa läheltä
Moni kuvittelee, että moraalinen rohkeus näkyy suurissa ja dramaattisissa tilanteissa.
Todellisuudessa se näkyy usein paljon arkisemmissa hetkissä.
Siinä, että kysyy vaikean kysymyksen.
Ottaa huolen puheeksi.
Pyytää täsmennystä.
Antaa palautetta kunnioittavasti mutta rehellisesti.
Terapiatyössä asiakkaiden hyvinvointi riippuu osittain siitä, että ammattilaiset uskaltavat olla rehellisiä myös toisilleen.
Joskus kaikkein eettisin teko ei ole hiljaisuus.
Joskus kaikkein eettisin teko on keskustelu, jota kumpikaan ei erityisesti haluaisi käydä.