Estynyt persoonallisuus ja yksinäisyys – miksi tunnen olevani yksin, vaikka kaipaan muita ihmisiä?
Yksi estyneen persoonallisuushäiriön (AvPD) kivuliaimmista piirteistä on yksinäisyys. Ulkopuolinen voi nähdä ihmisen, joka viihtyy omissa oloissaan, välttelee sosiaalisia tilanteita tai vaikuttaa luonnostaan varautuneelta. Todellisuudessa monet estyneestä persoonallisuudesta kärsivät kaipaavat läheisiä ihmissuhteita syvästi, mutta pelko torjutuksi tulemisesta tekee yhteyden rakentamisesta vaikeaa.
Juuri tässä piilee estyneen persoonallisuuden paradoksi:
halu kuulua joukkoon on voimakas, mutta samalla muiden ihmisten lähestyminen tuntuu pelottavalta.
Mikä on estynyt persoonallisuushäiriö (AvPD)?
Estynyt persoonallisuushäiriö (Avoidant Personality Disorder, AvPD) on persoonallisuushäiriö, jolle ovat tyypillisiä:
- voimakas herkkyys arvostelulle
- torjutuksi tulemisen pelko
- häpeän kokemukset
- kokemus riittämättömyydestä
- sosiaalinen estyneisyys
- ihmissuhteiden välttely
Toisin kuin joskus ajatellaan, estynyt ihminen ei yleensä välttele muita siksi, ettei haluaisi seuraa.
Usein todellinen syy on päinvastainen.
Toiset ihmiset ovat niin tärkeitä, että heidän mielipiteensä sattuvat liikaa.
”Haluan läheisyyttä, mutta en uskalla lähestyä”
Moni estyneestä persoonallisuudesta kärsivä tunnistaa ajatuksia kuten:
- Haluaisin enemmän ystäviä.
- Haluaisin kuulua joukkoon.
- Haluaisin, että joku ymmärtäisi minua.
- Haluaisin tuntea olevani tärkeä toisille ihmisille.
Samaan aikaan mieleen voi nousta voimakkaita uskomuksia:
- En ole tarpeeksi kiinnostava.
- Muut eivät oikeasti pidä minusta.
- Olen vaivaksi muille.
- Tulen kuitenkin lopulta hylätyksi.
Kun läheisyyden kaipuu kohtaa torjutuksi tulemisen pelon, moni päätyy vetäytymään juuri niistä tilanteista, joissa yhteys voisi syntyä.
Yksinäisyys ei tarkoita sitä, että ihminen olisi yksin
Yksi estyneen persoonallisuuden vähiten ymmärretyistä puolista on emotionaalinen yksinäisyys.
Ihmisellä voi olla:
- työpaikka
- parisuhde
- ystäviä
- perhe
ja silti tunne siitä, ettei kukaan todella tunne häntä.
Moni kuvaa kokemusta näin:
”Olen ihmisten ympäröimä, mutta tunnen olevani erillinen.”
Emotionaalinen yksinäisyys syntyy usein silloin, kun ihminen ei uskalla näyttää niitä puolia itsestään, joita hän eniten pelkää muiden arvioivan.
Muut näkevät pintakerroksen.
Sisäinen maailma jää piiloon.
Ulkopuolisuuden tunne alkaa usein varhain
Monet estyneestä persoonallisuudesta kärsivät kuvaavat kokemusta siitä, etteivät ole koskaan täysin kuuluneet joukkoon.
Lapsuudessa tai nuoruudessa tämä voi näkyä esimerkiksi:
- sivusta seuraamisena
- mukaan liittymisen epäröintinä
- jatkuvana itsensä vertailuna muihin
- kokemuksena erilaisuudesta
Vähitellen mieleen voi rakentua uskomus:
”Muut kuuluvat joukkoon. Minä en.”
Kun tätä uskomusta kantaa vuosia, siitä tulee helposti linssi, jonka läpi uusia tilanteita tulkitaan.
Miksi ystävyyssuhteiden rakentaminen tuntuu niin vaikealta?
Useimmille ihmisille ystävyys rakentuu pienistä sosiaalisista riskeistä.
Estyneelle ihmiselle nämä riskit voivat tuntua suurilta.
Esimerkiksi:
- keskustelun aloittaminen
- viestin lähettäminen
- yhteisen tapaamisen ehdottaminen
- oman mielipiteen kertominen
saattavat herättää voimakasta ahdistusta.
Mieli alkaa välittömästi etsiä merkkejä hylkäämisestä:
- Vastasiko hän liian hitaasti?
- Olinko liian tunkeileva?
- Sanoinko jotain väärää?
- Vaikuttiko hän kyllästyneeltä?
Tämä jatkuva tarkkailu tekee sosiaalisista tilanteista kuormittavia.
Häpeä ylläpitää yksinäisyyttä
Monet ajattelevat, että AvPD:n suurin ongelma on sosiaalinen pelko.
Usein vielä keskeisempi tunne on häpeä.
Häpeä ei tarkoita vain nolostumista.
Se tarkoittaa kokemusta siitä, että omassa ihmisyydessä on jotakin perustavanlaatuisesti vialla.
Ajatukset voivat kuulua:
- Olen huonompi kuin muut.
- Minussa on jotain väärää.
- En ole yhtä arvokas kuin muut.
- Jos ihmiset tuntisivat minut kunnolla, he eivät pitäisi minusta.
Kun ihminen uskoo olevansa pohjimmiltaan kelpaamaton, muiden ihmisten lähestyminen alkaa tuntua vaaralliselta.
Torjutuksi tuleminen ei olisi silloin vain pettymys.
Se näyttäisi vahvistavan syvimmän pelon omasta riittämättömyydestä.
Miksi yksinolo tuntuu sekä turvalliselta että kivuliaalta?
Tämä on yksi AvPD:n suurista ristiriidoista.
Yksin ollessa:
- ei tarvitse pelätä arvostelua
- ei tarvitse jännittää muiden reaktioita
- ei tarvitse hävetä itseään
Samalla kuitenkin:
- ei saa läheisyyttä
- ei saa tukea
- ei saa yhteenkuuluvuuden tunnetta
Yksinolo suojaa hetkellisesti ahdistukselta.
Pitkällä aikavälillä se kuitenkin ylläpitää yksinäisyyttä.
Miten yksinäisyys alkaa ylläpitää itse itseään?
Moni estynyt ihminen jää noidankehään:
- Kaipaan yhteyttä.
- Pelkään torjuntaa.
- Vetäydyn.
- Tunnen itseni yksinäiseksi.
- Alan uskoa entistä vahvemmin, ettei kukaan halua minua seuraansa.
- Vetäydyn lisää.
Vuosien mittaan yksinäisyys voi alkaa tuntua todisteelta siitä, ettei kukaan halua läheistä suhdetta.
Todellisuudessa yksinäisyys kertoo usein enemmän pelosta kuin todellisesta torjunnasta.
Voiko yksinäisyydestä päästä eteenpäin?
Kyllä voi.
Muutos alkaa harvoin suurista sosiaalisista harppauksista.
Usein ratkaisevia ovat pienet tilanteet:
- yksi viesti
- yksi keskustelu
- yksi rehellinen tunne
- yksi askel mukavuusalueen ulkopuolelle
Psykoterapiassa voidaan tarkastella uskomuksia, jotka ylläpitävät yksinäisyyttä:
- En kelpaa.
- Minut hylätään kuitenkin.
- Muut eivät oikeasti halua seuraani.
- Olen erilainen kuin muut.
Vähitellen tavoitteena on saada uudenlaisia kokemuksia siitä, että yhteys toisiin ihmisiin voi olla turvallista.
Miten RO-DKT voi auttaa?
Monilla estyneestä persoonallisuudesta kärsivillä esiintyy myös voimakasta ylikontrollia.
Se näkyy esimerkiksi:
- tunteiden pidättämisenä
- sosiaalisena varovaisuutena
- vaikeutena pyytää apua
- jatkuvana itsensä tarkkailuna
RO-DKT (radikaalisti avoin dialektinen käyttäytymisterapia) on kehitetty juuri tällaisiin haasteisiin.
Terapiassa harjoitellaan:
- sosiaalista avoimuutta
- turvallista haavoittuvuutta
- palautteen vastaanottamista
- yhteyden rakentamista
- epävarmuuden sietämistä
Tavoitteena ei ole tehdä ihmisestä ulospäinsuuntautunutta.
Tavoitteena on vähentää niitä esteitä, jotka estävät yhteyden syntymistä.
Yhteenveto: yksinäisyys ei johdu siitä, ettet välittäisi ihmisistä
Estyneessä persoonallisuudessa yksinäisyyden taustalla ei yleensä ole halu olla yksin.
Useimmiten tilanne on päinvastainen.
Ihminen kaipaa yhteyttä niin paljon, että mahdollinen torjunta tuntuu liian vaaralliselta.
Siksi vetäytyminen ei ole merkki välinpitämättömyydestä.
Se on usein yritys suojella itseä kivulta.
Toipuminen alkaa usein tärkeästä oivalluksesta:
Yksinäisyys ei välttämättä kerro siitä, ettet kelpaa muille ihmisille. Se kertoo usein siitä, kuinka kauan olet joutunut suojelemaan itseäsi torjutuksi tulemisen pelolta.
Lue lisää estyneestä persoonallisuushäiriöstä
Voimakas yksinäisyys, herkkyys torjutuksi tulemiselle, häpeä ja vaikeudet ihmissuhteissa ovat tavallisia estyneen persoonallisuushäiriön piirteitä. Tutustu tarkemmin oireisiin, taustatekijöihin, hoitoon ja toipumiseen.
